Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yritysjärjestelyt vaikuttivat maksuihin

Kännykät soivat palkkaa muusikoille

18.7.2006 10:31 Kännyköiden soittoäänet tuovat tuloja musiikintekijöille. Teoston keräämissä soittoäänituloissa on kuitenkin iso pudotus.

Syy ei ole pienempi soittoäänimyynti, vaan ääniä kauppaavien yritysten järjestelyt. Yrityksiä on myyty ulkomaille, jolloin maksutkin ovat siirtyneet toiseen maahan, Satu Mattlar Teostosta kertoo.

Teostokorvaus on 12 prosenttia arvonlisäverottomasta kuluttajahinnasta. Hintaa ei muuta se, onko ääni oikeaa musiikkia tai monofonista tuututusta.

- Soittoäänet olivat musiikintekijöille ensimmäinen taloudellisesti merkittävä korvaus uusista musiikin kulutusmuodoista, Mattlar sanoo.

- Päivän hittejä menee hirveästi kaupaksi, mutta lyhyen aikaa. Palveluntarjoajilla on paljon kotimaisia kestohittejä.

Tällä hetkellä soittoäänten myyntilistojen kärjessä keikkuvat Valvomon kesähitti Mikä kesä sekä Lordin Hard Rock Hallelujah.

Kännyköiden taustakuvien myynti on ollut alamäessä. Kännykänkäyttäjät tallentavat näyttöihinsä kamerakännyköillä itse ottamiansa kuvia.

Jutun kirjoitti: Anna Ruohonen

Anna Ruohonen

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Kännyköiden soittoäänet tuovat tuloja musiikintekijöille. Teoston keräämissä soittoäänituloissa on kuitenkin iso pudotus.
Digitoday
Huono 0
Kuka tilaa niitä hei oikeesti... kaapeli kiinni vain puhelimeen ja siirrät tietokoneelta puhelimeesi niin paljon kun puhelimeesi mahtuu eikä maksa penniikää enää enempää... siis senttiäkään enää.
asiJantuntija
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen

11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.

.