Oma elämä on blogien ykkösaihe
21.7.2006 10:14 Bloggaajien ehdoton enemmistö ei pyri parantamaan maailmaa vaan kirjoittaa ensisijaisesti omasta elämästään, laaja amerikkalaistutkimus kertoo. Internet myös innostaa monia ensikertalaisia julkaisemiaan omia tekstejään.
Jokainen elämä on blogin arvoinen. Tällaisenkin johtopäätöksen voi tehdä laajasta amerikkalaistutkimuksesta, jonka mukaan blogien ylivoimaisesti suosituin aihe on oma elämä. Siitä kirjoittaa ensisijaisesti 37 prosenttia blogin pitäjistä, kun esimerkiksi seuraavaksi suosituin aihe, politiikka ja hallinto, innoittaa 11 prosenttia kirjoittajista ja viihde vain seitsemää prosenttia.
Kaikkiaan kolmelle neljästä blogin pitäjästä koko kirjoittamisen motiivi on omien kokemusten dokumentointi ja jakaminen toisten kanssa, Pew Internet & American Life Projectin tuorein tutkimusraportti kertoo. Kaksi kolmesa sanoo blogin pitämisen syyksi niin ikään käytännöllisten tietojen ja taitojen jakamisen.
Lukevaa yleisöä blogeilla onkin melko mukavasti: Yhdysvalloissa jo kaksi viidestä aikuisesta netin käyttäjistä kertoo seuraavansa jotain blogia. Kirjoittajien joukko on puolestaan kasvanut kahdeksaan prosenttiin.
Nimellä ja nimimerkillä
Internet on myös monen kirjoittajan muusa. Blogin pitäjistä 54 prosenttia ei omien sanojensa mukaan ole koskaan aiemmin julkaissut kirjoituksiaan tai muuta materiaaliaan. Kirjoittajat ovat niin ikään usein melko nuoria: 54 prosenttia alle 30-vuotiaita, tutkimustulokset kertovat.
Nettikirjoittaminen näyttää myös kontaktihakuiselta: 87 prosenttia bloggaajista kertoo sallivansa lukijoiden kommentit. Toisaalta moni kirjoittajista ei kerro itsestään omalla nimellään vaan 55 prosenttia kirjoittajista kätkeytyy pseudonyymin taakse.
Vain harvoille bloggaajille kirjoittaminen käy työstä. Kahdeksan prosenttia kirjoittajista kertoo ansaitsevansa blogillaan rahaa.
Tutkimusprojektissa lähemmin tarkasteltu bloggaajien otos nousi esiin kaikkiaan 4 753 puhelimitse tavoitetun internetin käyttäjän joukosta.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 19.6. NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 19.6. Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 19.6. Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 19.6. Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 19.6. 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 19.6. Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 19.6. Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille 09:29
- Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt 07:00
- Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin 10:34
- Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa 09:49
- Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti 09:05
- Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille 08:36
- Maalaiset ampuvat kaukaista tähteä moikalla 16:29
- Sata euroa leffalipusta? Spielberg ennustaa kummia 13:17
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Bobin viha puhkeaa kukkaan sarjakuvassa
20.06.2008 Digitodayn Strippi kerrallaan -juttusarjan viides osa tutustuu Bob the Angry Flower -sarjakuvaan. Haastattelussa tekijä Stephen Notley.
2010
Kolme vuotta sitten
Tekstiviestit houkuttavat aikuisiakin ajaessa
20.06.2010 Aikuisiakin kuskeja pitää näemmä valistaa tekstiviestittelyn vaaroista, yhdysvaltalainen tutkimus paljastaa.
Taloussanomat
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- Rikkaimmat rikastuivat eniten – omaisuus paisui kymmenyksen 19:59
- Fed päätti: Arvopaperiostot jatkuvat entisellään 21:17
- Yritykset umpikujassa? "Pikkusormi demokratian pirulle" 17:17
- Nokialta vihjailee julkistuksesta: "41 miljoonaa syytä" 20:19
- "Kasvu erittäin heikkoa seuraavat kolme vuotta" 14:30
- Enemmistö suomalaisista haluaa leikkauspolitiikkaa 17:13
- Saksalaispankki vähentää 5 200 työntekijää 21:07
- » Taloussanomat.fi













