Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tänä vuonna myyntiin

Microsoftin iTunes-haastajan nimeksi Zune

24.7.2006 08:21 Microsoft on vahvistanut tuovansa markkinoille Applen iPodia vastaan kilpailelvan musiikkisoittimen ja siihen liittyvän musiikkipalvelun. Ohjelmajätti ristii tulokkaan Zuneksi.

Billboardin haastatteleman Microsoftin MSN-viihdeliiketoiminnan markkinointijohtajan Chris Stephensonin mukaan Zune ja uusi musiikkipalvelu tuodaan markkinoille mittavan markkinointikampanjan tuella tämän vuoden aikana. Nykyisen MSN Music -palvelun kohtalosta yhtiö ei kertonut. 

Yhtiö aikoo tuoda myöhemmin tarjolle muitakin Zune-brändillä varustettuja viihdelaitteita ja -ohjelmia, kuten kannettavan videolaitteen ja mahdollisesti pelilaitteenkin. 

Stephenson kertoi musiikkisoittimen teknisistä tiedoista, että soittimessa on kiintolevy ja wlan-tekniikkaa. Käyttäjät voivat esimerkiksi katsella toisten tekemiä soittolistoja ja suositella musiikkia toisille. 

Microsoft tutkailee Stephensonin mukaan seitsemää kahdeksaa vaihtoehtoa sen suhteen, miten langatonta tekniikkaa musiikkilaitteessa hyödynnetään. Vaihtoehtoihin kuuluvat muiden muassa musiikin katselu samalla wlan-palvelualueella olevasta Zune-laitteesta sekä musiikin ostaminen. 

Apple hallitsee musiikkisoitinmarkkinoita, mutta levy-yhtiöistä ainakin Warner Music Group ottaa uuden tulokkaan ilolla vastaan. 

- Näemme, että markkinoilla tulisi olla voimakasta kilpailua. Haluamme, että kisaan tulee mukaan lisää yrityksiä ja uudenlaista digitaalista sisältöä, kertoi Warner Music Groupin strategia- ja tuotekehitysjohtaja George White Billboardille. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta

28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.


Kolme vuotta sitten

Intel: EU:n sakot eivät vaikuta osinkoihin tai investointeihin

28.05.2009 Maailman suurin siruvalmistaja Intel ei aio leikata osinkojaan tai vähentää investointejaan Euroopan unionin määräämien sakkojen takia.

.