"Lyhdyn piratismitutkimus tieteellisesti arvoton"
27.7.2006 16:01 Tietoyhteiskuntapuolue ottaa vahvasti kantaa Luovan työn tekjiöiden ja yrittäjien Lyhty-projektin Taloustutkimukselta tilaamaan piratismiaiheiseen tutkimukseen. TYP:n mukaan Lyhdyn tutkimus ei ole puolueeton tieteellinen tutkimus vaan mediateollisuuden ja tekijänoikeusjärjestöjen usein hyödyntämä kvasitutkimus. Lyhdyn tutkimus on ollut laajasti esillä suomalaisissa tiedotusvälineissä.
Tietoyhteiskuntapuolueen mukaan Lyhdyn tutkimus on niin kutsuttua kvasitutkimus, jollaisia mediateollisuus ja tekijänoikeusjärjestöt ovat perinteiset käyttäneet lobbaus- ja propagandatarkoituksiinsa. Puolue kritisoi tutkimusta siitä, ettei sen kysymyksiä ja kerättyjen vastauksien tilastollista perusdataa ole julkaistu, jolloin Lyhdyn edustajat ovat voineet vapaasti vetää aineistosta juuri sellaisia johtopäätöksiä kuin he haluavat , ilman että ulkopuoliset asiantuntijat voisivat mitenkään todentaa niiden oikeellisuutta tai analysoida kysymyksenasettelun puolueettomuutta.
- On valitettavaa, että tällaista kvasitutkimusmateriaalia julkaistaan maassamme edelleen kritiikittömästi faktapohjaisena uutismateriaalina, mitä se ei missään tapauksessa ole. Tarve aidon tieteellisen tutkimustiedon keräämiseksi suomalaisten kuluttajien median käyttötottumuksista ja esimerkiksi vertaisverkkojen käyttöön liittyvistä asenteista on todellinen, jotta tekijänoikeuskysymyksistä ja alan lainsäädännöstä päästäisiin puhumaan asialliselta pohjalta, puolue toteaa lehdistötiedotteessaan.
Vertaisverkkojen käyttö ei ole piratismia
TYPin mukaan toistaiseksi saatavilla olevat ulkomaalaiset tieteelliset tutkimukset eivät mitenkään viittaa siihen, että vertaisverkoissa tapahtuva tiedostojen jakaminen vaikuttaisi negatiivisesti äänitteiden kokonaismyyntiin. Vertaisverkkokäytön kutsuminen piratismiksi on jo itsessään asenteellista ja harhaanjohtavaa, koska sillä ei ole mitään tekemistä merirosvouden tai esimerkiksi aiemmin piraattituotteiksi kutsuttujen tuotemerkkiväärennösten kanssa.
Päinvastaisia tutkimustuloksia ulkomailta
Esimerkiksi äskettäin julkistetussa kanadalaista ääniteteollisuutta edustavan CRIA-järjestön mediatutkimuksessa ilmeni, että vain noin kymmenes ääniteostoksiaan käytännössä vähentäneistä kuluttajista teki niin vertaisverkkojen vaikutuksesta. Tutkimuksessa todettiin myös, että monet kuluttajat ovat alkaneet käyttää vertaisverkkoja säännöllisesti musiikin koekuuntelemiseen ennen varsinaista levyjen ostamista, jolloin vertaisverkot toimivat itse asiassa ostopäätöksissä auttavana informaatiokanavana. Samoin on huomattavaa, että aktiivisimmin vertaisverkkoja käyttävät nuoret väestöryhmät ovat samalla aktiivisimmin cd-levyjä ostavia väestöryhmiä.
Vastaavanlaisia tuloksia saatiin Göteborgin yliopiston suorittamassa SOM (Samhälle Opinion Massmedia) –tutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan elokuvia vertaisverkoista lataavat kuluttajat olivat kaksi kertaa ahkerampia elokuvissa kävijöitä kuin vertaisverkkoja käyttämättömät kuluttajat. Samoin vertaisverkkojen käyttäjät olivat dvd-levyjen ostajina kaksi kertaa vertailuryhmää aktiivisempia, puolue listaa.
Puolueen mukaan tällaisten tulosten valossa on itsestään selvää, että vertaisverkkojen vaikutus mediatalouteen on monimutkainen ja mahdollisesti jopa positiivinen päinvastoin kuin mitä esimerkiksi Lyhdyn edustajat antavat ymmärtää oman kvasitutkimuksensa pohjalta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:28 DNA:n johtaja sai lisää natsoja
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Homoja Twitterissä solvannut laitettiin jäähylle
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Nokia kiistää väitteet tietojen pimityksestä
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. Nokia kiistää väitteet tietojen pimityksestä
- 8.2. Homoja Twitterissä solvannut laitettiin jäähylle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä 13:35
- Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe 13:08
- Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin 11:45
- Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa 09:41
- Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria 16:23
- Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään 11:03
- Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä 09:38
- Googlen kirjaskannaus hiertää ministeriötä 15:04
- Lisää
-
266 e
Acer Aspire 5810T (Core 2 Solo SU3500, 4 Gt, 15,6", Win Vista Home Premium), kannettava tietokone
-
231 e
Sony Vaio VGN-CS31S (Core 2 Duo T6500, 4 Gt, 14,1", Win Vista Home Premium), kannettava tietokone
-
120 e
-
106 e
Lenovo Thinkpad W500 (Core 2 Duo T9600, 2 Gt, 15,4", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
103 e
Apple MacBook Pro (Core 2 Duo 2,66 GHz, 4 Gt, 17", OS X), kannettava tietokone









