Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaikki levyt tarjolle

Metallica lämpeni vihdoin iTunesille

31.7.2006 08:23 Kauan Applen iTunes-musiikkiverkkokauppaa karttanut maineikas amerikkalainen metallibändi Metallica on vihdoin päättänyt sallia musiikkinsa myymisen iTunesissa. Metallica on tarjonnut levyjään joissakin muissa verkkokaupoissa muutaman vuoden ajan, mutta yksittäisiä kappaleita ei tähän asti ole voinut ostaa.

Tilaisuus ostaa Metallican levyjä ja yksittäisiä kappaleita iTunesista tulee tosin vain yhdysvaltalaisten ja kanadalaisten ulottuville, ainakin toistaiseksi. Tämä johtuu Metallican verkkosivujen tiedotteen mukaan levy-yhtiöstä. Metallica toivoo saavansa musiikkinsa mahdollisimman pian myös muualla asuvien iTunesin käyttäjien saataville. 

ITunesiin tulivat tarjolle kaikki Metallican albumit. Ostajien houkuttamiseksi neljälle ensimmäiselle albumille on lisätty aiemmin julkaisemattomia live-taltiointeja. Metallica myy verkossa studiolevyjensä lisäksi myös live-konsertteja livemetallica.com-sivustolla.  

Metallica kertoo muuttaneen mieltään iTunesin suhteen siksi, että viime vuoden aikana yhä useampi bändin fani on alkanut käyttää iTunesia tai muita vastaavia palveluita musiikin hankkimiseen. 

Metallica oli The Beatlesin ja Radioheadin lisäksi yksi viimeisistä huippusuosituista bändeistä, jotka ovat kieltäneet yksittäisten kappaleidensa myynnin musiikkiverkkokaupoissa. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta

28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.


Kolme vuotta sitten

Intel: EU:n sakot eivät vaikuta osinkoihin tai investointeihin

28.05.2009 Maailman suurin siruvalmistaja Intel ei aio leikata osinkojaan tai vähentää investointejaan Euroopan unionin määräämien sakkojen takia.

.