Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Blogissa käsiteltiin arkaluontoisia asioita

Kiina kaatoi Dalai Lamaa onnitelleen blogin

1.8.2006 09:21 Kiinan hallitus on sulkenut tiibetiläisen naisen ylläpitämän suositun blogin, koska hän kirjoitti sivuille Dalai Lamalle syntymäpäiväonnittelun ja käsitteli muitakin Tiibetiä koskevia, arkaluonteisia asioita. Blogissa ehti käydä 280 000 vierailijaa sen jälkeen, kun sivusto linkitettiin tiibetiläisestä kulttuurista kertovaan tibetcul.net-sivustoon.

Käyttäjänimellä Oser esiintynyt blogin ylläpitäjä ja tibetcul.netin johtaja kertoivat uutistoimisto AFP:lle, että blogissa käsiteltiin myös Tiibetin hiv/aids-ongelmaa, hiljattain valmistuneen Tiibetin rautatien vaikutuksia autonomia-alueen kulttuuriin sekä maan kulttuurivallankumouksen 40-vuotispäivää. 

Sulkemiskäsky tuli tibetcul.netin johtajan mukaan maakuntahallinnolta, mutta hän uskoo käskyn tulleen alun perin maan hallitukselta. 

Tiibetiläinen Oser asui aikaisemmin Tiibetin Lhasassa, mutta nykyisin Pekingissä. Hänen mukaansa sulkemiskäsky on valitettava ja epäreilu. Hän myös valitteli, että Kiinassa on vaikea ilmaista todellisia mielipiteitä. 

Oserilla on aiemminkin ollut kahnauksia Kiinan hallituksen kanssa. Kolme vuotta sitten hallitus kielsi Oserin kirjoittaman kirjan, jossa käsiteltiin arkaluontoisia uskonnollisia asioita, kuten sitä, että tiibetiläiset kunnioittavat maanpaossa jo vuodesta 1959 ollutta Dalai Lamaa yhä suuresti.  

Oser ei aio luovuttaa vaan kirjoittaa jälleen Tiibetiä käsittelevää kirjaa. Uutta blogia hän ei aio luoda. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta

28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.


Kolme vuotta sitten

Intel: EU:n sakot eivät vaikuta osinkoihin tai investointeihin

28.05.2009 Maailman suurin siruvalmistaja Intel ei aio leikata osinkojaan tai vähentää investointejaan Euroopan unionin määräämien sakkojen takia.

.