Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mozilla haluaisi laskea todellisen käyttäjämäärän

Firefox ladattu 200 miljoonaa kertaa

3.8.2006 08:02 Firefox-selaimen latausmäärä on ohittanut 200 miljoonan rajapyykin. Firefoxin käyttäjien määrä ei ole yhtä suuri, mutta Mozilla-yhteisön kehittämä selain on vuoden ja yhdeksän kuukauden olemassaolonsa aikana ehtinyt jo saada 15 prosenttia selainmarkkinoista.

Microsoftin osuus on samana aikana laskenut yli 90 prosentista 80:een. 

200 miljoonan latauksen kunniaksi Mozillan kehittäjä ja yhteisön koordinaattori Asa Dotzler kiitti SpreadFirefox -web-sivuilla eilen kymmeniä tuhansia jäseniään, jotka ovat levittäneet sanaa Firefoxista internetissä. 

Dotzler kuvaili saavutusta huikeaksi. Hän myös kertoi yhteisön tavoitteista, kuten uusista kannustimista jäsenille ja paremmasta tavasta laskea todellinen käyttäjämäärä. 

- Olemme kehittäneet paljon paremman käyttäjänlaskujärjestelmän kuin sen latauslaskurin, joka meillä oli Firefox 1.0:n aikaan. Haluaisin, että SpreadFirefoxissa hylkäisimme latausklikkaukset ja rakentaisimme työkaluja, joiden avulla voisimme juhlia oikeaa ja nopeasti kasvavaa käyttäjämäärää. 

Mozilla julkaisi viime kuussa Firefox 2.0:n ensimmäisen betaversion. Täysversion yhteisö aikoo julkaista ensi kuun lopulla. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonya syytetään tahallisesta blu-ray-rikkeestä

28.05.2007 Kalifornialainen Target Technology katsoo tuoreessa kanteessaan, että Sony on blu-ray-teknologiallaan tahallaan rikkonut patenttia, joka liittyy optisten levyjen heijastavien kerrosten materiaaleihin.


Kolme vuotta sitten

Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat

28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.

.