Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Länsi-Euroopassa

IDC ei löydä selvää kysyntää mobiili-tv:lle

3.8.2006 17:15 Mobiili-tv:n kysyntä Länsi-Euroopassa on tutkimusyhtiö IDC:n mukaan yhä hämärän peitossa. Alalla kuitenkin paiskitaan töitä sen eteen, että uudelle markkinalle saataisiin sille omistettu välityskanava. 3G kun IDC:n mukaan on kapasiteetiltaan rajoitettu.

- Nykyiset ja tulevat mobiilipalvelut eivät korvaa olemassa olevia tv-palveluja. Mobiili-tv-palveluista tulee täydentäviä tarjoten käyttäjille uusia keinoja haluamansa ohjelman tai sisällön katselemiseen, ennakoi tutkimusjohtaja Paolo Pescatore IDC:ltä.

Tällä hetkellä markkina käsittää monesti tv:n tapaisten palvelujen suoratoiston 3G:n välityksellä, mutta Euroopan markkina on yhä varsin hajanainen. Epävarmuutta aiheuttaa muun muassa kysymys siitä, kuinka monta toimilupaa alalla myönnetään.

Pescatoren mukaan useat strategiset ja teknologiset päätökset ovat vielä tekemättä. Teknologian näkökulmasta dvb-h -standardilla näyttäisi olevan eniten tukea alalla, mutta se ei välttämättä ole vahvin nimenomaan teknologisesti ajatellen verrattuna esimerkiksi MediaFlo-standardiin. Muitakin vaihtoehtoja on.

Strategisesti katsoen operaattorien ja tv-yhtiöiden on tuotava erilliset maailmansa yhteen ja työskenneltävä harmonisesti ainutlaatuisen käyttäjäkokemuksen eteen. Käyttäjien on myös todistettava, että he ovat valmiita maksamaan hyödyllisiksi katsomistaan palveluista. Siksi liiketoimintamalli on IDC:n mukaan avainasemassa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

F-Secure: "spartalaiset" koettiin uhaksi Hongkongissa

11.02.2009 Suomalainen F-Secure huomasi vuotuisessa verkkohyvinvointia koskevassa kyselyssään, että tietoturvatermit ovat monella kehnosti hallussa. Monet luulevat "spartalaisten" olevan tietokoneisiin liittyvä uhka.

.