Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Juttu julkaistiin Mannissa ja Aftonbladetissa

Microsoft: norjalaistoimittaja väärensi Gatesin haastattelun

3.8.2006 13:28 Microsoft sanoo norjalaisen toimittajan tekaisseen yhtiön perustajan Bill Gatesin haastattelun. Haastattelu julkaistiin paikallisessa Mann-lehdessä sekä ruotsalaisessa Aftonbladetissa.

Microsoft Norjan edustaja Eirik Lae Solberg korosti Associated Pressille, että Björn Benkowin kirjoittama nelisivuinen haastattelu oli täysin perätön.

Toimittaja väitti jututtaneensa Gatesia tämän ollessa kaupallisella lennolla Euroopan yllä. Gatesin henkilökohtainen avustaja kuitenkin kertoi Norjan Microsoftille, ettei haastattelua annettu, eikä Gates ollut koneessa väitetyllä hetkellä.

Ei mitään mullistavaa

AP ei onnistunut välittömästi tavoittamaan Benkowia, joka on aiemmin haastatellut muun muassa Tom Cruisea ja Oprah Winfreytä. Benkow on sanonut norjalaiselle Dagens Naeringsliv -lehdelle haastattelun olevan aito.

Haastattelussa ei ilmeisestikään tuotu esille mitään kovin järisyttävää Gatesista. Benkow kirjoitti hänen muun muassa kehuneen kilpailevaa Googlea, minkä Gates on oikeastikin tehnyt. Lisäksi artikkelin mukaan Gates tekee dollarin vedonlyöntejä vaimonsa kanssa.

Mannin päätoimittaja Knut Christian Moeng kertoi lehtensä julkaisevan oikaisun elokuun numerossa. Hän myös pyysi Microsoftilta anteeksi.

Aftonbladetin edustajan Olof Brundinin mukaan hänen lehtensä uskoo kuitenkin edelleen, että haastattelu todella tapahtui.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Hoitonetti lähentelee 60 000 kuukausikävijää

11.02.2009 Yhteisöllinen terveyspalvelu Hoitonetti.fi hipoo 60 000 eri kuukausikävijää oltuaan avoinna lokakuusta lukien. Sairauksista puhuessa faktojen kanssa pitää olla tarkka, eikä häiriköintiä ole ainakaan vielä ilmaantunut.

.