Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ulottaa jakelun Kamppiin

Metro-lehti vastaiskuun Helsingissä

Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

4.8.2006 13:30 Tänä vuonna jakeluaan maakuntiin levittänyt Metro-lehti taistelee tiukasti asemastaan myös Helsingissä. Lehti kertoo tehneensä ensi vuoden loppuun asti ulottuvan sopimuksen lehden jakamisesta Kampin keskuksessa, joukkoliikenteen terminaalissa sekä parkkihallissa. Sopimuksessa on optio jatkolle vuoden 2009 loppuun asti.

Sanoma Kaupunkilehtien Uutislehti 100:n jakelu puolestaan pyörii jatkossakin pk-seudun joukkoliikennevälineissä. Näin Helsingin keskustaan aamulla tulevat saavat edelleen luettavakseen kaksi ilmaislehteä.

Kampin joukkoliikenneterminaalia käyttää päivittäin yli tuhat paikallisliikenteen ja noin 700 kaukoliikenteen bussivuoroa. Kampin keskuksessa on arvioitu käyvän 35 miljoonaa ihmistä vuodessa.

Digitoday kuuluu Sanoma Kaupunkilehtien tavoin SanomaWSOY-konserniin.

Jutun kirjoitti: Timo Sormunen

Timo Sormunen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonya syytetään tahallisesta blu-ray-rikkeestä

28.05.2007 Kalifornialainen Target Technology katsoo tuoreessa kanteessaan, että Sony on blu-ray-teknologiallaan tahallaan rikkonut patenttia, joka liittyy optisten levyjen heijastavien kerrosten materiaaleihin.


Kolme vuotta sitten

Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat

28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.

.