Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Keynote-puhe musiikkialan tapahtumassa

Google kumoaa musiikkikauppahuhut

7.8.2006 09:47 Google kumoaa huhut, joiden mukaan se olisi kehittämässä Gtunes-nimistä verkkomusiikkikauppaa. Hakupalveluyhtiö käytti huhujen kumoamiseen keynote-puheenvuoron vuotuisessa musiikkialan NARM-konferenssissa (National Association of Recording Merchandisers), kertoo uutistoimisto Reuters.

Huhuja Googlen musiikkikaupasta on ollut liikkeellä yli vuoden. Tämän vuoden tammikuussa Sijoitusyhtiö Bear Stearnsin analyytikko puolestaan ennusti, että Google saattaa avata musiikkikauppansa puolen vuoden kuluessa. 

Huhumylly sai lisää vauhtia, kun Google alkoi myydä Sony BMG:n musiikkivideoita Google Video -palvelussaan ja avatessaan musiikkihakupalvelun. 

Googlen liiketoimintakehityksen johtaja Chris Sacca kuitenkin korosti keynote-puheessaan musiikkikauppiaille ja jakelijoille kumppanuuksien tärkeyttä. 

Saccan mielestä digitaalimusiikin alalla suurimmat hyödyt saadaan irti kehittämällä sellainen ekosysteemi, jossa kuluttaja voi siirtää sisältöä kotoa autoon ja muutenkin laitteiden välillä helposti. 

Sacca jätti kertomatta, aikooko Google ottaa kehittämisessä minkäänlaista roolia. Hän kuitenkin korosti, että yritysten yhteistyön edistämiseksi avoimen ohjelmakoodin järjestelmät ja protokollat ovat tärkeitä. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonya syytetään tahallisesta blu-ray-rikkeestä

28.05.2007 Kalifornialainen Target Technology katsoo tuoreessa kanteessaan, että Sony on blu-ray-teknologiallaan tahallaan rikkonut patenttia, joka liittyy optisten levyjen heijastavien kerrosten materiaaleihin.


Kolme vuotta sitten

Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat

28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.

.