Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mainosmyynti vetänyt viime vuoden tavoin

Subtv lupaa karsia piilomainonnan Big Brotherista

Viime syksyn Big Brother -ohjelman voittaja Perttu Sirviö on valjastettu seuraavan tuotantokauden mainosmyynnin edistämiseen.

16.8.2006 11:31 Subtv yrittää pitää tosi-tv-sarja Big Brotherin toisella tuotantokaudella viranomaiset tyytyväisinä. Viime syksynä esitetty ensimmäinen Suomen Big Brother sai sekä Viestintäviraston että Julkisen sanan neuvoston (JSN:n) varpailleen.

Viestintävirasto antoi tammikuussa Subtv:lle huomautuksen siitä, että ohjelman pääsponsorin, LU Suomen Fanipala-tuotteen kuvion esittäminen Big Brother -talon päiväkirjahuoneessa sekoitti mainonnan ja toimituksellisen aineiston.

– Ehdottomasti luemme viranomaisten meille lähettämät laput aika tarkkaan ja pyrimme toimimaan juuri niin kuin laki edellyttää. Tietysti haaste on se, että tuotesijoittelu ei ole laitonta, vaan piilomainonta. Kyllä me olemme kiinnittäneet niihin asioihin huomiota, joihin Viestintävirasto otti kantaa, vakuuttaa Subtv:n business to business
-markkinoinnista vastaava Minna Perilä.

Piilomainonnan lisäksi Viestintävirasto huomautti siitä, että myös R-kioski ja levy-yhtiö EMI Finland olisi pitänyt ilmoittaa sponsoreiksi ohjelman alussa tai lopussa.

JSN puolestaan piti piilomainontana Fanipalan lisäksi myös R-kioskin näkymistä ohjelmassa.

Big Brotherin toinen tuotantokausi alkaa 28. elokuuta ja sen pääyhteistyökumppaneita ovat R-kioski ja Saunalahti. Myös Saunalahti oli mukana viime vuonna, mutta nyt sillä on laajempi yhteistyösopimus.

Subtv:n Isoveli vakuuttaa valvovansa nyt myös mainospuffeja.

Perilä ei paljasta, miten sponsorit ohjelmassa näkyvät.

– Kaikki, mitä talossa on, värityksestä lähtien, on yllätys sekä kilpailijoille että katsojille. Mutta ei siellä pitäisi olla mitään semmoista, mitä voisi pitää piilomainontana.

Sponsorisopimukset ovat Perilän mukaan ”mittavat”, mutta päätulonlähteitä ovat kuitenkin perinteiset mainoskatkot ja nettimainokset. Big Brother -talon elämää voi seurata vuorokauden ympäri internetissä.

Ohjelma on nyt tutumpi suomalaisille mainostajille kuin viime vuonna, mutta se ei ole näkynyt toistaiseksi mainoskatkojen tai nettipaikkojen myynnissä.

– Yhtä hyvin ne ovat myyneet. Olemme vauhtiin ihan tyytyväisiä. Televisiomainontaa buukataan yleensäkin viime hetkillä, Perilä kommentoi.

R-kioskeja pyörittävä Rautakirja kuuluu samaan SanomaWSOY-konserniin kuin Digitoday.

Jutun kirjoitti: Katja Okkonen

Katja Okkonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonya syytetään tahallisesta blu-ray-rikkeestä

28.05.2007 Kalifornialainen Target Technology katsoo tuoreessa kanteessaan, että Sony on blu-ray-teknologiallaan tahallaan rikkonut patenttia, joka liittyy optisten levyjen heijastavien kerrosten materiaaleihin.


Kolme vuotta sitten

Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat

28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.

.