Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Historian parodiointi ei miellytä maan hallitusta

Kiina kiristää verkkovideoiden sensurointia

17.8.2006 12:41 Kiina muuttaa internetissä julkaistavia lyhytelokuvia koskevia säännöksiään. Julkaisevat sivustot joutuvat tämän kuun lopulta tai ensi kuusta lähtien hakemaan lyhyelokuville hyväksynnän valtion radio-, filmi- ja televisiohallinnolta.

Kiinan hallitus kuitenkin valtuutti tunnetuimmat kiinankieliset portaalit eli Sinan, Sohun ja Neteasen julkaisemaan lyhytelokuvia ilman erillisiä luvanhakuja. Asiasta kertoi uutistoimisto AFP eilen kiinalaisen Xinhua-uutistoimiston tietojen pohjalta. 

Internetissä katseltavat lyhytelokuvat ovat nousseet Kiinassakin suureen suosioon. Xinhuan mukaan ne ovat kuitenkin nostaneet myös tekijänoikeuksia koskevia ristiriitoja ja moraalisia kysymyksiä esimerkiksi siitä, missä määrin maan historiaa on hyväksyttävää parodioida. 

Sensuuriin on joutunut esimerkiksi kymmenminuuttinen parodinen video, jossa käytettiin pätkiä Kiinan vallankumouksesta kertovasta kansallismielisestä elokuvasta. Lyhytfilmissä alkuperäisen elokuvan sankari kuitenkin muutettiin poptähteydestä haaveilevaksi pojaksi, joka kilpailee television laulukilpailussa. 

Kiina on ihmisoikeusjärjestö Reporters Without Bordersin lehdistön vapautta kuvaavalla, 167 maata käsittävällä listalla vasta sijalla 159. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste

11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.

.