Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Amerikkalaisprojektissa tutkitaan pelien terveysvaikutuksia

Action-sankari tappaa syöpäsoluja

21.8.2006 08:41 Yhdysvalloissa on alettu Games for Health -projektissa edistää videopelien käyttämistä tautien hoidon apuvälineinä. Projektiin osallistuvan, syöpälapsia varten Re-Mission -nimisen pelin kehittäneen HopeLabin mukaan Re-Mission on muun muassa nostanut vaikeasti sairaiden lasten uskoa parantumiseen.

Re-Missionissa seikkaileva Roxxi-niminen nanobotti etsii ja tuhoaa ihmiskehossa olevia syöpäsoluja. Yhtiö väittää uutistoimisto AFP:n mukaan, että peliä pelaavat ottavat lääkkeensä, menevät tarvittaviin hoitoihin mieluummin ja uskovat syövästä paranemiseen enemmän kuin muut syöpälapset. 

HopeLab on saanut pelistään 30 000 tilausta 55 maasta. Peli tuotiin markkinoille huhtikuussa. Yhtiö kehittää pelejä myös autismin, masennuksen, sirppisoluanemian ja lapsuuden liikalihavuuden hoitoon. 

Tanssipelin vaikutuksia tutkitaan

Pelien terveysvaikutuksista ei ole ainakaan vielä kliinisiä tutkimuksia, mutta tietoa asiasta Yhdysvalloissa koko ajan etsitään. 

Esimerkiksi Länsi-Virginian osavaltion julkisissa kouluissa tutkitaan, auttaako japanilainen Dance Dance Revolution, jota myydään Euroopassa nimellä Dancing Stage, lapsia pysymään hyvässä fyysisessä kunnossa. Peliä pelataan tanssimatolla, jossa on nuolten ja toimintanäppäinten kuvat. Pisteitä saa toteuttamalla askelkuviot oikein. 

Tutkimusta tekevän Emily Murphyn mukaan opettajat ja liikuntaa jotkut inhonneetkin oppilaat ovat ihastuneet peliin. 

Valtio kiinnostunut

Games for Health -projekti on puolestaan laajempi hanke, johon osallistuu tutkijoita, lääketieteen ammattilaisia ja pelinkehittäjiä. Projektissa jaetaan tietoa pelien vaikutuksesta terveyteen.

Projekti järjestää syyskuussa Marylandissa tapahtuman, johon on määrä osallistua Yhdysvaltain kansanterveyslaitoksen US National Institutes of Healthin ja taudintorjuntakeskuksen Centers for Disease Controlin edustajia. 

- On hienoa, että konferenssistamme on tulossa valtion ja muiden virastojen kohtaamispaikka, jossa etsitään tapoja käyttää tätä tekniikkaa terveydenhuollon hyväksi, kertoi tapahtuman järjestäjä Ben Sawyer AFP:lle. 

Sawyerin mukaan tavoitteena on esimerkiksi näyttää, että viihde on osa terveellistä elämäntapaa. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Britit livahtavat työnsä äärestä mobiilisti nettiin

28.05.2007 Kun työpaikan nettiyhteyttä ei ole lupa käyttää yksityisasioihin, moni britti turvautuu kännykkäänsä verkkoon päästäkseen, kertoo T-Mobilen tuore tutkimus.


Kolme vuotta sitten

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.

.