Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Videopalvelu haluaa tehdä rahaa

Paris Hilton avaa YouTuben videomainonnan

23.8.2006 14:11 Suosittu videonjakopalvelu YouTube pyrkii muuntamaan sivujaan rahasammoksi videomainosten avulla. Niistä ensimmäinen tulee olemaan miljoonaperijätär Paris Hiltonin levyn mainos. Tähän asti YouTubessa on näytetty vain pieniä teksti- ja kuvamainoksia.

YouTubeen tulee myös Fox Broadcastingin Prison Break -ohjelman mainos, kertoo uutistoimisto Reuters. Amatööri- ja kotivideotarjonnallaan tunnetuksi tullut YouTube on myös kertonut neuvottelevansa monen levy-yhtiön kanssa musiikkivideoiden näyttämisestä sivustolla. Hiltonin levy-yhtiö on Warner Music Group. 

Videomainonnan edistämiseksi YouTube on luonut kaksi mainostamistapaa. Toinen on eräänlainen kanavapalvelu, Brand Channels. Mainostajat voivat muovata kanavat mieleisikseen ja tehdä niistä tilauspalveluita, joiden käyttäjille esimerkiksi ilmoitetaan uusien videoiden lisäämisestä palveluun. 

Toinen mainostamistapa ovat muiden YouTuben videoiden tavoin jaetut videot, joita käyttäjät voivat jakaa, kommentoida ja arvostella sekä upottaa esimerkiksi blogeihin. 

Kanavapalveluista ensimmäinen on Paris Hilton Channel. Tarjolla on myös Hiltonin levyä mainostava jaettava video. 

YouTubessa katsotaan videoita päivittäin yli sata miljoonaa kertaa. Tutkimusyhtiö Hitwisen mukaan joka kolmas amerikkalainen web-videoita katsova suosii YouTubea, ja sen käyttäjämäärä on kaksi kertaa suurempi kuin MySpacen. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Etteplanin tulos tuplaantui

09.02.2007 Teollisuudelle suunnittelupalveluja tarjoavan Etteplanin tulos ennen veroja lähes kaksinkertaistui tammi–joulukuussa verrattuna edellisvuoteen.


Kolme vuotta sitten

Television hätätiedote ärsytti

09.02.2009 Hätätiedotteiden välitysjärjestelmää testataan jälleen radiossa kaikilla YLEn ja kaupallisilla kanavilla sekä televisiossa YLEn, MTV:n ja Nelosen kanavilla keskiviikkona hätänumeropäivänä. Abloyn tehdaspalo kuitenkin osoitti, että kaikki eivät pidä systeemiä yksiselitteisen hyvänä.

.