GoodMoodin sisältötuotanto siirtyy TS-Yhtymään
4.9.2006 16:20 TS-Yhtymä on ostanut liiketoimintakaupalla GoodMoodin digitaalisen sisältötuotannon ja sähköisen julkaisutoiminnan. Kauppa on osa TS-Yhtymän strategista linjausta, jolla vahvistetaan yhtiön asemaa mediakentän kokonaisosaajana.
- GoodMoodin kanssa suoritetun liiketoimintakaupan myötä TS-Yhtymä perustaa sanomalehtiryhmän ja Euroopan johtavan graafisen palveluyhtiön Hansaprintin rinnalle kolmannen painopistealueen, joka tulee keskittymään digitaaliseen sisältötuotantoon ja sähköisiin julkaisuratkaisuihin, kertoo TS-Yhtymän toimitusjohtaja Keijo Ketonen.
Liiketoiminta siirtyy uuteen yhtiöön, johon kaupan mukana menee sisältötuotannon ammattilaisia, asiakkuuksia sekä tuotantoteknologiaa. Yhtiön toimitusjohtajaksi tulee GoodMoodin perustajaosakas Leevi Parsama ja hallituksen puheenjohtajaksi Hansaprintin kehitysjohtaja Heikki Ketonen.
- Uusi yhtiö tuottaa sisältötuotanto- ja julkaisuratkaisuja verkkoon, televisioon, infokanaviin, kännyköihin ja jakelumedioihin. Ratkaisuissamme asiakkaan tarpeisiin vastataan yhdistämällä liiketoimintaymmärrys ja luovuus sähköisiin sisältöihin sekä tämän päivän teknologiaan, raottaa toimitusjohtaja Parsama uuden yhtiön palveluntarjontaa.
Uusi yhtiö jatkaa tiiviistä yhteistyötä GoodMoodin kanssa, joka kaupan myötä fokusoi toimintaansa entistä enemmän verkkovideo-ohjelmistojen kehitykseen ja myyntiin sekä webcasting- ja ASPpalveluihin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Britit livahtavat työnsä äärestä mobiilisti nettiin
28.05.2007 Kun työpaikan nettiyhteyttä ei ole lupa käyttää yksityisasioihin, moni britti turvautuu kännykkäänsä verkkoon päästäkseen, kertoo T-Mobilen tuore tutkimus.
Kolme vuotta sitten
Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan
28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi