Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sovittimen ostoon toimeentulotukea vain erityistilanteessa

Sossu ei rahoita digiboksin ostoa

5.9.2006 08:03 Monen pienituloisimpiin kuuluvan televisio pimentyy vuoden kuluttua analogisten tv-lähetysten loputtua, mikäli hän ei saa säästettyä rahaa digisovittimen hankintaan. Toimeentulotukeen ei sosiaali- ja terveysministeriön mukaan annetaa lisärahaa digisovittimen ostoa varten.

Digisovittimen hankintaan myönnetään toimeentulotukea vain erityistilanteessa. Hankintakustannusten korvaaminen toimeentulotuella riippuu asiakkaan tilanteesta, jota tarkastellaan tapauskohtaisesti, ilmenee sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteesta. 

Erityistilanteeksi ministeriö laskee esimerkiksi sellaisen, jossa  liikuntarajoitteinen henkilö on ollut pitkään toimeentulotuen asiakkaana. Silloin televisio voi olla hänelle tärkeä ikkuna ulkomaailmaan. Myös pitkäaikaisesti asiakkaana olleiden lapsiperheiden kohdalla tuen myöntäminen voisi tulla kyseeseen, kerrotaan ministeriön tiedotteessa. 

"Ei välttämätön meno"

Ministeriö kuitenkin korostaa, että digisovittimen hankinnasta toimeentulotuella ei ole laissa säädetty
yksiselitteisesti. Toimeentulotukea saavan asiakkaan digisovittimen hankinta rinnastetaan television, tietokoneen tai matkapuhelimen hankintaan. Nämä kaikki kuuluvat täydentävän toimeentulotuen menoryhmään.

Hallinto-oikeudet ovat puolestaan katsoneet, ettei kunnalla ole velvollisuutta myöntää erikseen toimeentulotukea television hankintaan. Televisiota ei ole pidetty toimeentulotukilaissa tarkoitettuna välttämättömänä menona. 

Kouvolan hallinto-oikeus katsoi viime vuonna antamassaan ratkaisussa, ettei digisovitin ole henkilön toimeentulon ja itsenäisen selviytymisen kannalta välttämätön meno.

Sosiaali- ja terveysministeriössä ei tällä hetkellä ole valmisteillakaan ohjeita siitä, missä tilanteissa digisovittimen hankinta tulisi ottaa toimeentulotukea myönnettäessä menona huomioon.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

YouTuben perustajat uivat rahassa

10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.


Kolme vuotta sitten

Suomalaisnuoret piilottelevat nettiuhkauksia vanhemmilta

10.02.2009 Vain vajaa kolmannes, 31 prosenttia suomalaisnuorista kääntyisi vanhempiensa puoleen kohdattuaan uhkaa internetissä. Luku on alhaisin Microsoftin European Online Safety Survey -kyselyssä, johon osallistui kymmenen Euroopan maata.

.