Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viimeinen elokuva oli kohtalokas

Krokotiilimiehen kuolema ruuhkautti uutissivustoja

6.9.2006 08:44 Erikoisista luontofilmeistään tunnetuksi tulleen Steve Irwinin kuolemasta kertovien web-uutisten valtavat lukijamäärät ovat kaataneet ja ruuhkauttaneet uutissivustoja. Irwin teki elokuvissa uskaliaita temppuja vaarallisten eläinten kanssa ja kuoli maanantaina keihäsrauskun myrkyllisen pyrstön lävistettyä hänen rintansa.

Muiden muassa Australian Broadcasting Corporation joutui runsaan liikenteen vuoksi sulkemaan verkkosivustonsa väliaikaisesti maanantaina. 

Myös sanomalehtien sivustojen palvelimet olivat kovilla, mutta kestivät liikenteen. Esimerkiksi Sydney Morning Heraldin sivuston sivupyyntöjen määrä oli maanantaina 40 prosenttia suurempi kuin keskimäärin edellisen viikon päivinä. 

Crocodile Hunter -elokuvistaan tunnetun 44-vuotiaan kuolema oli luetuimpia uutisia myös muualla maailmassa, kuten CNN:n sekä amerikkalaisten ja brittiläisten sanomalehtien sivustoilla.  

Vaikka Irwin teki uskaliaita temppuja, hänen kuolemaansa on pidetty epäonnekkaana, sillä keihäsrauskut ovat yleensä arkoja eivätkä käy ihmisten kimppuun. 

Irwin sai kohtalokkaan iskun uidessaan keihäsrauskun yläpuolella. Tapahtumaa oltiin kuvaamassa hänen viimeistä luontoelokuvaansa varten. Kuvaajan mukaan Irwin ehti nopeasti vetää satakiloisen kalan pyrstön rinnastaan, mutta menehtyi heti sen jälkeen. Hyökkäyksen onkin arveltu johtuneen siitä, että rausku pelästyi kuvaajaa. 

Irwin on tunnettu myös luonnonsuojelijana. Hänellä oli Australiassa oma eläinpuisto. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Britit livahtavat työnsä äärestä mobiilisti nettiin

28.05.2007 Kun työpaikan nettiyhteyttä ei ole lupa käyttää yksityisasioihin, moni britti turvautuu kännykkäänsä verkkoon päästäkseen, kertoo T-Mobilen tuore tutkimus.


Kolme vuotta sitten

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.

.