Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sopimus SpiralFrog-palvelun kanssa

EMIn musiikki ilmaisjakeluun

7.9.2006 10:13 Levy-yhtiö EMI on tehnyt sopimuksen musiikkinsa ilmaisjakelusta internet-latauspalvelu SpiralFrogissa. Näin EMI seuraa toista musiikkijättiä Universal Music Groupia ilmaispalvelun leiriin.

Musiikin lisäksi SpiralFrogin käyttäjät pääsevät lataamaan EMIn tuottaman musiikin sanoituksia. Yhtiöt eivät paljastaneet sopimuksen rahallista arvoa, kertoo uutistoimisto AP.

EMistä kerrottiin, että SpiralFrogin avulla artistit saavat lisää näkyvyyttä ja levy-yhtiö sitä kautta myyntiä, jota se on menettänyt verkkopiratismin takia.

Universalin kanssa SpiralFrog teki sopimuksen viime kuussa. Yhtiö on kertonut neuvottelevansa myös Warner Music Groupin kanssa.

SpiralFrog aloittaa toimintansa joulukuussa ja palvelee kanadalaisia ja yhdysvaltalaisia. Toimintansa yhtiö aikoo rahoittaa mainosmyynnillä.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

YouTube tulee kännykkään

09.02.2007 Maailman suurimpiin matkapuhelinoperaattoreihin kuuluva Vodafone tuo YouTube-videopalvelun kännykkään.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokia: Hei hei, nettiposti ja Facebook

09.02.2009 Lex Nokiana tunnettua urkintalakia hyödyntääkseen työnantajien on ensin kiellettävä työntekijöiltään nettisähköpostit, muistitikut ja erilaiset yhteisöpalvelut. Tätä mieltä on Aamulehden haastattelema liikenne- ja viestintäministeriön virkamies.

.