Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Some Bazaar

Oikea ajoitus pelastaa netissä

Vuonna 2000 Peter Vesterbacka oli perustamassa Mobile Monday -tapahtumaa Molly Malonesissa Helsingissä. Nykyisin tapahtuma on 40 kaupungissa.
Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

13.9.2006 12:48 Some Bazaarin perustaja Peter Vesterbacka kuulostaa tylyltä: suomalaiset ovat jälkijunassa. Hän sanoo, että suomalaiset hallitsevat teknologian. Siitä ovat osoituksena muun muassa Linux, irc ja sms.

Markkinoinnissa, myynnissä ja ylipäätään tuotteiden kaupallistamisessa suomalaiset sen sijaan ovat huonoja. Onnistumiset ovat vähissä, vaikka niitäkin löytyy, esimerkiksi Habbo Hotel.

- Amerikkalaiset riskisijoittajat eivät enää halua sijoittaa Suomeen, koska myynti, markkinointi ja kaupallistaminen eivät onnistu suomalaisilta. Tämän olen kuullut suoraan sijoittajilta, Vesterbacka sanoo.

Vesterbackan mielestä suomalaiset pyrkivät tekemään liian hyviä tuotteita, kun he kehittävät sähköistä liiketoimintaansa. He pyrkivät täydellisyyteen, vaikka vähempi riittäisi.

- Olemme paras, jos olemme parempia kuin muut. Ei tarvitse olla täydellinen.

Täydellisyyden sijasta hän kiinnittäisi huomion etenkin oikeaan ajoitukseen.

- Jos tuotteita hioo pari vuotta, voi joutua toteamaan, että oho, markkina meni jo, Vesterbacka toteaa.

Vesterbacka muistuttaa, että netistä löytyy valtavasti mahdollisuuksia ja rahaa liikkuu. Hänen oma yrityksensä Some Bazaarin nimi viittaa sosiaaliseen mediaan ja hänen omaan monivuotiseen taustaansa HP:n E-Business Bazaarin vetäjänä.


Esimerkiksi MySpace myytiin puolella miljardilla dollarilla. Hän lisää, että Google maksoi miljardi dollaria oikeudesta mainostaa MySpacessa.

Ylivoimaisesti suosituimmaksi sivustoksi on lyhyessä ajassa kasvanut YouTube, jonka kaksi kaverusta perusti autotallissa San Mateossa.

- Se on ainakin miljardin arvoinen palvelu. Kuka sen ostaa? EBay vai kenties Google?

- Piilaaksossa osataan rakentaa yrityksiä tosi nopeasti. Tietysti täytyy muistaa, miten kävi it-kuplassa.

Huima on ollut myös mainoksia mobiilisaiteille tarjoavan Admobin kasvu. Se syntyi joulukuussa ja on mobiiliversio Googlen Adsensestä.

Tähän mennessä Admob on tarjoillut 97 miljoonaa mainosta. Suuri osa sen käyttäjistä tulee Intiasta ja Etelä-Afrikasta.

Jutun kirjoitti: Kati Haapakoski

Kati Haapakoski

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Uusi Suomi herää henkiin internetissä

28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.


Kolme vuotta sitten

Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa

28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.

.