Ilta-Sanomien päätoimittaja lähtee

IltaSanomien myynti ei ole vastannut odotuksia.
22.9.2006 16:22 Suomen suurimman iltapäivälehden Ilta-Sanomien nykyinen vastaava päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä eroaa Ilta-Sanomien vastaavan päätoimittajan tehtävästä 25.9.2006 alkaen.
- Ilta-Sanomien levikki- ja markkinaosuuskehitys ovat vastaavan päätoimittajan vastuulla. Koska kehitys ei ole ollut tavoitteiden mukaista, olen sopinut eroavani tehtävästäni, Pietilä toteaa.
SanomaWSOY Oyj:n hallinnointiperiaatteiden mukaan SanomaWSOY:n hallitus hyväksyy Ilta-Sanomien vastaavan päätoimittajan nimityksen. SanomaWSOY Oyj:n hallitus kokoontuu seuraavan kerran normaalin kokousaikataulunsa mukaisesti maanantaina 25.9.2006.
– Väitteet poliittisesta painostuksesta ovat täyttä valetta ja panettelua, SanomaWSOY:n toimitusjohtaja Hannu Syrjänen toteaa.
Syrjänen viittaa Markkinointi&Mainonta -lehden uutisointiin, jossa kerrottiin Pietilän saanen potkut keskustapuolueen poliittisen painostuksen ja laskevan levikin takia. Kansallisen mediatutkimuksen mukaan Ilta-Sanomien lukijamäärä oli vuonna 2004 reilut 960 000. Viime keväänä lukijoita oli 911 000.
M&M kirjoittaa, että erottamisen taustalla ovat kuitenkin ensisijaisesti huonot henkilö- ja puoluekemiat, joista jälkimmäiset ovat viime aikoina olleet päällimmäisinä.
- Pietilän eroa ovat kulissien takana vaatineet keskustavaikuttajat, joiden mielestä Ilta-Sanomat on Pietilän johdolla systemaattisesti jahdannut kepupoliitikkoja. Pietilän syntilistalla on pääministeri Matti Vanhasen tekstiviestiepisodi, mutta myös kulttuuriministeri Tanja Saarelan mediavastoinkäymiset.
Ennen Ilta-Sanomia Pietilä työskeli Taloussanomien päätoimittajana. Sitä ennen hän oli Tekniikka&Talous-lehdessä
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Uusi Suomi herää henkiin internetissä
28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.
Kolme vuotta sitten
Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa
28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi