Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Eurooppaankin vielä tänä vuonna

Xbox 360 saa kylkeensä hd dvd -laitteen

Teräväpiirtokuvan toisto onnistuu pian Xbox 360:lläkin.

22.9.2006 09:05 Microsoft tuo markkinoille ulkoisen hd dvd -soittimen Xbox 360 -pelikonsoliaan varten. Näin Microsoftin konsoli saa teräväpiirtoformaatin tuen ja nousee samalle viivalle kilpailevaa blu-ray -formaattia tukevan Sonyn Playstation 3:n kanssa.

Microsoft tuo lisälaitteen myyntiin aluksi Japanissa 22. marraskuuta. Hinnaksi tulee 19 800 jeniä eli noin 133 euroa. Lisälaite saapuu kuitenkin Eurooppaan ja Yhdysvaltoihinkin vielä tänä vuonna, kerrottiin Microsoftista uutistoimisto AP:lle. 

Lisälaitteen kanssakin Xbox 360:n halvempi Core System -versio on Japanissa halvempi kuin PS3:n halvempi painos. Core Systemin hinta on Japanissa 334 euroa, kun taas PS3:n perusversion hinta tulee olemaan 402 euroa. 

Langattoman peliohjaimen sisältävä Xbox 360 -paketti puolestaan maksaa japanissa 388 euroa. Sony on jättänyt kalliimman PS3:n hinnan jälleenmyyjien päätettäväksi. 

PS3 on tulossa myyntiin Japanissa 11. marraskuuta ja Yhdysvalloissa 17. marraskuuta. Eurooppaan, Aasiaan ja Australiaan konsoli saapuu vasta maaliskuussa. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.

.