Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hormuzin öljysalmi tukkoon

Iranilainen peli upottaa USA:n tankkerin Persianlahdella

Hormuzin salmi

2.10.2006 13:17 Iranissa on luotu uusi tietokonepeli, jossa pelaajien tehtävänä on upottaa amerikkalainen öljytankkeri Persianlahdella. Hormuzin salmen tukkeutuminen olisi katastrofaalista maailman öljymarkkinoille, sillä valtaosa raakaöljystä kuljetetaan salmen kautta.

Pelin nimi on Counter Strike eli Vastaisku ja siinä pelaajien tavoitteena on käyttää kahta pommia ja upottaa amerikkalaistankkeri Persianlahden suulla sijaitsevaan Hormuzin salmeen. Noin 40 prosenttia maailman raakaöljystä kuljetetaan salmen läpi.

Uudesta pelistä kertoi iranilainen Jomhouri-ye Eslami -lehti viikonloppuna Reutersin mukaan. Peliin sisältyy Iranin johtajan ajatollah Ali Khamenein viime kesäkuussa julkistama varoitus seurauksista, mikäli Yhdysvallat tekee väärän liikkeen Irania vastaan. Asia liittyy Iranin uraanin rikastamisohjelmaan, jonka länsimaat ovat halunneet pysäyttää.

USA epäilee Iranin suunnittelevan oman ydinpommin rakentamista. Myös YK on uhannut Irania talouspakotteilla, jos maa ei luovu ydinohjelmastaan. Iran sanoo tarvitsevansa rikastettua uraania sähkön tuottamiseen.

Jenkeillä oma peli iskusta Iraniin

Videopelit ja kybertodellisuus on valjastettu kansainvälisten kiistojen ratkaisuun, Reuters kirjoittaa. Yhdysvalloissa on jo aiemmin julkaistu videopeli nimeltä "Yhdysvallat hyökkää Iraniin." Tuotteen on suunnitellut peliyhtiö Kuma Reality.

Iranilaisen tankkeripelin on suunnitellut kahdeksan henkilön ryhmä. Tiimiltä kului kolme kuukautta pelin rakenteluun. Suunnittelijat olivat lauantaina vaitonaisia pelistään, Reuters sanoo.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron

28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.


Kolme vuotta sitten

Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia

28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.

.