Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suomessa

Mediayhtiö SBS: Tv-kanavat muuttuvat maksullisiksi

SBS Broadcastingin vt. toimitusjohtajan Patrick Tillieux’n mukaan yhtiön viihdekanava pyrkisi aloittamaan ensi vuoden syyskuussa, mikäli toimilupa heltiää.
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

17.10.2006 12:47 Mediayhtiö SBS Broadcastingin vt. toimitusjohtaja Patrick Tillieux on vakuuttunut siitä, että Suomen nykyiset kaupalliset kanavat muuttuvat ennen pitkää niin sanotuiksi mini-pay-kanaviksi eli alkavat periä maksuja katsojilta.

- Niin käy, vaikka ne nyt väittäisivät jotain muuta, Tillieux painottaa.

Digiaikaan siirryttäessä mainoskakusta haluaa siivunsa sen verran moni kanava, että hänen mukaansa yhdistelmä maksutelevisiota ja mainostuloja on tv-yhtiöiden todennäköinen selviytymiskeino tulevaisuudessa.

SBS on hakenut Suomessa toimilupaa digi-tv-kanavalle, joka alkaisi näyttää pääasiassa viihdettä. Siitä tulisi niin sanottu mini-pay-kanava, jonka katsomisesta perittäisiin 5-10 euron kuukausimaksu käyttäjiltä. Tillieux’n mukaan summan pitää olla varsin pieni ainakin alkuvaiheessa, kun suomalaisia vasta totutetaan maksuihin.

Tillieux kävi Suomessa perjantaina lobbaamassa uutta kanavaa liikenne- ja viestintäministeriössä. Toimilupaa hakeneilla yhtiöillä alkaakin olla viimeiset hetket vaikuttaa luvan saantiin, sillä ministeriö myöntää uudet toimiluvat loppuvuodesta.

- Meillä oli hyvä keskustelu ja uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet saada toimilupa, Tillieux luottaa.

SBS on hakenut toimilupaa viidennessä eli E-kanavanipussa. SBS:llä on Suomessa jo digitaalinen musiikkikanava The VoiceTV.

Tillieux’n mukaan Suomen-markkinat ovat SBS:lle hyvin kiinnostavat, vaikka väestöpohja on pieni.

- On rohkea veto Suomelta lopettaa analogiset lähetykset kerralla ensi vuonna. Se murros tekee markkinat meille kiinnostaviksi. VoiceTV:n menestys on myös osoittanut, että täällä on paljon mahdollisuuksia uusille kanaville, hän intoilee.

SBS:n viihdekanava ei näyttäisi Tillieux’n mukaan pelkästään viihdettä, vaan myös ajankohtaisohjelmia.

- Suomalaiset ovat harvinaisen uutisnälkäistä kansaa, joten pelkän viihteen esittäminen olisi liian suuri riski.

Omia uutislähetyksiä kanavalle ei kuitenkaan näillä näkymin tule. Ja jos tulee, niitä tehtäisiin Tillieux’n mukaan jonkin yhteistyökumppanin kanssa.

Asiaohjelman virkaa voisi hoitaa esimerkiksi samantyyppinen sarja, jota yhtiön kanava on esittänyt Tanskassa. Siinä seurataan nuorten äitien selviytymistä "positiivisessa hengessä".

Tillieux vakuuttaa, että asiaohjelmia ei ole suunniteltu osaksi ohjelmistoa siksi, että se saattaisi vaikuttaa myönteisesti toimiluvan saantiin.

Jos SBS saisi toimiluvan, kanavalle palkattaisiin Tillieux’n mukaan ainakin 80 työntekijää, sen pienemmällä porukalla ei hänen mielestään tv-kanavaa pyöritetä.

- Käyttäisimme tietenkin myös paljon alihankintaa eli paikallisia tuotantoyhtiöitä.

Paikalliset ohjelmat rajoittuisivat ainakin aluksi realityyn ja asiaohjelmiin, kotimaista fiktiota kanava ei aio tehdä.

- Se on aivan liian kallista ja riskaabelia.

Radiobisneksessä SBS on Suomessa jo varsin vahva peluri. Se omistaa muun muassa Kiss- ja Iskelmä-kanavat sekä tukun paikallisradioita. Vuosi sitten se aloitti televisiopuolella musiikkikanava The Voice-TV:llä. SBS omistaa myös maksu-tv-kanava Canal+:n.

Jutun kirjoitti: Katja Okkonen

Katja Okkonen

Kommentit (2)

Huono 0
Mediayhtiö SBS Broadcastingin vt. toimitusjohtaja Patrick Tillieux on vakuuttunut siitä, että Suomen nykyiset kaupalliset kanavat muuttuvat ennen pitkää niin sanotuiksi mini-pay-kanaviksi eli alkavat periä maksuja katsojilta.
Taloussanomat
Huono 0
Television rooli vähenee, kun sisälto siirtyy Internettiin. CNN kaatuu ja INN ottaa sen paikan. Digitv on väliaikainenja lyhytaikainen ilmiö.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.

.