Tietokone voitti sms-mestarin
27.10.2006 07:16 Amerikkalainen sms-viestien nopeusmestari otti yhteen puheentunnistuksella varusteun tietokoneen kanssa tekstieviestin kirjoittamisessa, ja hävisi.
Nuance Communications järjesti viime tiistaina kilpailun, jonka tarkoituksena oli esitellä yhtiön uutta puheentunnistusohjelmaa. Yhtiö alkaa markkinoida ohjelmaa ensi vuonna teleoperaattoreille.
18-vuotias ohiolainen Ben Cook pitää hallussaan Yhdysvaltain nopeimman tekstaajan titteliä sekä vastaavaa titteliä Guinnessin ennätyskirjassa. Hän esittelee taitojaan tuhannen dollarin päiväpalkalla.
Kilpailussa oli tietokoneen ohella kaksi Nuancen työntekijää. Toisella oli käytössään ennakoiva tekstinkirjoitus ja toisella tavallinen Blackberryn qwerty-näppäimistö.
Cook itse käytti tavallista, ns. kolmen näppäimen kirjoitusta. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että yhden näppäimen alla on useampi kirjain, joten yhden kirjaimen näppäilyyn voidaan tarvita jopa kolme tai useampia painalluksia.
Sääntöjen mukaan yhtään virhettä ei sallittu. Kilpailijat kirjoittivat viestejä, jotka vaikeutuivat jatkuvasti.
Ensimmäinen viesti kuului: "I'm on my way. I'll be there in 30 minutes".
Puheentunnistusohjelmalla varustettu tietokone voitti, aikaa kului vain kahdeksan sekuntia. Cook tuli toiseksi 16 sekunnilla, Blackberryn käyttäjä tarvitsi kirjoittamiseen aikaa 29 sekunia ja ennakoivaa kirjoitusta harrastanut kilpalija yli minuutin.
Kolmas viesti oli jo hankala: "The razor toothed piranhas of the genera Serrasalmus and Pygo centrus are the most ferocious freshwater fish in the world. In reality they seldom attack a human."
Cook selvitti tehtävän 48 sekunnissa. Aika on kuusi sekuntia kehnompi kuin miehen nimissä oleva ennätys. Nuancen ohjelma oli kuitenkin selvä voittaja: aikaa kului vain 16 sekuntia.
Nuancen Mobile Dictation-ohjelmaan ei tavallisesti ole ohjelmoitu viimeiseen viestiin kuuluvia latinakielisiä sanoja, mutta ohjelma ymmärtää puoli miljonaa englannin sanaa.
Nuancen Michael Thompson sanoi AP:lle, että ohjelman vähittäishinnasta päättävät teleoperaattorit.
Nuancen ratkaisu toimii mobiileissa päätelaitteissa Symbian, Windows Mobile 5.0 tai BREW-alustoilla. Laite ottaa verkon kautta yhteyden tietokoneelle, jossa puheentunnistus tapahtuu.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja
28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.
Kolme vuotta sitten
Tietokone auttaa irti tupakasta
28.05.2009 Tutkijat Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa päättivät ottaa selvää, onko tietokoneesta ja internetistä oikeasti hyötyä tupakoinnin lopettamisessa. Tulosten mukaan on.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi