Syöpäriskin nettilaskimissa laatueroja

Omaa syöpäriskiään voi arvioida esimerkiksi Ruotsin Karoliinisen Instituutin verkkopalvelussa.
3.11.2006 13:19 Tukholma - Millainen on syöpäriskisi? Netistä hankittu vastaus voi hyvinkin olla väärä, sillä monet tietoa ja kyselymuotoisia testejä tarjoavat sivustot eivät täytä eurooppalaisia laatuvaatimuksia, sanoo Karoliinisessa Instituutissa asiaa tutkinut Alexandra Ekman.
- Internetistä terveystietoa etsivien on syytä huomata, että se voi olla myös ala-arvoista, sanoo syöpäaiheisten sivustojen antia Ruotsin Karoliinisessa instituutissa tutkinut Alexandra Ekman.
Tuoreessa väitöskirjassaan Ekman kiinnittää huomiota erityisesti netin tarjoamiin testeihin, joiden avulla kuka tahansa voi arvioida omaa syöpäriskiään. Syöpäsivustoihin vuosina 2001, 2002 ja 2005 perehtyneen Ekmanin mukaan laatu oli kyseenalainen: yksikään hänen tutkimistaan sivustoista ei täyttänyt kaikkia EU:n määrittelemiä kriteereitä.
- Useimmat sivustoista olivatkin amerikkalaisia, mutta kansainvälisesti kaikkien käytettävissä. Tieto, jota löysimme, ei käyttämiemme laatukriteerien mukaan ollut erityisen korkeatasoista. Yksimielisyyttä siitä, millaisia kriteereitä sivustojen tulisi noudattaa, ei myöskään ole, Ekman sanoo.
Väitöksellään Ekman ei toki tahdo tuomita terveystiedon etsimistä internetistä turhaksi: hyödyllisiäkin itsearvointisivustoja on tarjolla.
Esimerkiksi Karoliinisen Instituutin rakentama ja samalla koko tutkimukselle lähtölaukauksen antanut verkkopalvelu Påverka din cancerrisk on Ekmanin mukaan korkeatasoinen terveystiedon lähde. Sivustolla kävijä voi yksinkertaisen kyselytyökalun avulla selvittää, miten todennäköisesti eri syövän muodot uhkaavat hänen terveyttään ja miten syöpään sairastumista voisi ennaltaehkäistä. Sivuilla tosin muistutetaan, ettei itsearviointi ole milloinkaan yhtä luotettava kuin varsinainen terveystarkastus.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kilpailu kaivelee vuorovaikutteisia mobiili-tv-palveluja
28.05.2007 Elisa ja MindTrek järjestävät yhdessä vuoden 2007 MindTrek-mobiili-tv -kilpailun. Kilpailun pääteemana on interaktiivinen mobiili-tv ja tavoitteena on kannustaa suomalaisia digimedian tekijöitä innovoimaan uusia interaktiivisia mobiili-tv–palveluja.
Kolme vuotta sitten
Tekstiviestiskandaali varjostaa American Idolin finaalia
28.05.2009 Puhelinyhtiö AT&T:n sanotaan jakaneen ilmaisia puhelimia tekstiviestiäänestystä varten.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi