Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Google ja YTV Suomen verkkobrändien kärjessä

Internet ei ole suomalaiselle aikuisviihdettä

YTV aikataulupalveluja arvostetaan.

6.11.2006 10:12 Internetin suomalainen yleisajanviete ei pure suomalaisiin aikuisiin. Toisin kuin nuoret, yli 15-vuotiaat suomalaiset eivät juuri arvosta kotimaisten palveluntarjoajien viihde- ja ajanvietepalveluja.

Taloustutkimuksen toteuttama Verkkobrändien arvostus Suomessa 2006 –tutkimus asetti 40 verkkobrändiä arvostusjärjestykseen. Selvityksessä suomalaiset internetin käyttäjät antoivat arvion 150:lle tunnetuimmalle kotimaiselle verkkobrändille.

Tutkimustulosten perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että puhtaasti ajanvietepuolella mikään verkkobrändi ei ole lyönyt itseään vahvasti läpi. Suomalaisten viidenkymmenen eniten arvostaman suomalaisen verkkobrändin joukosta löytyy vain kourallinen vapaa-aikaan ja viihteeseen liittyviä verkkopalveluja.

Tutkimuksessa ei ollut mukana yhtään englanninkielistä verkkopalvelua, joten muiden muassa MySpace ja YouTube jäävät tämän vertailun ulkopuolelle.

Suomalaisista pelisivustoista parhaiten tutkimuksessa pärjää Veikkaus, joka on 150 verkkobrändin joukossa sijalla 26. Muista pelaamiseen liittyvistä sivustoista vain Älypää mahtuu sadan arvostetuimman verkkobrändin joukkoon.

Omat harrastukset vetävät

Yli 15-vuotiaille suomalaisille ajanviete verkossa tarkoittaa melko paljon myös omiin harrastuksiin liittyvän tiedon selailemista. Kun tarkastellaan erikseen kunkin verkkopalvelun omilta käyttäjiltään saamia arvioita, moni tietyn harrastuksen tai kiinnostuksen kohteen ympärille rakennettu verkkopalvelu pärjääkin hyvin; esimerkiksi Golfpiste.com, Puutarha.net ja MTV3:fi:n Keventäjät saavat käyttäjiltään hyvät arviot.

Nuorten joukossa verkossa viihtyminen saakin sitten täysin erilaisen roolin. Taloustutkimuksen selvitysten mukaan pelaaminen on 10–17–vuotiaille nuorille kommunikoinnin ohella mieluisin internetin käyttötarkoitus. Ja nuoret paitsi käyttävät, myös arvostavat viihde- ja ajanvietepalveluja.

Uutisbränditkin harvassa

Puhtaasti uutispalveluihin keskittyvät sivut loistavat myös poissaolollaan. 40 arvostetuimman joukkoon mahtuu vain kaksi pelkää uutissisältöä tarjoavaa palvelua, Helsingin Sanomat ja Digitoday. Tosin mukana ovat myös YLE ja MTV3, jotka tarjoavat runsaasti uutisia.

 
 Arvostetuimmat verkkobrändit 2006  
 Sija  Brändi 
 1  Google  
 2  YTV Reittiopas  
 3  HelMet  
 4  Ilmatieteen laitos  
 5  Telkku.com  
 6  VR  
 7  Finlex  
 8  Wikipedia  
 9  Osuuspankin verkkopankki  
 10  Yle  
 11  Kansalaisen karttapaikka  
 12  Työvoimatoimisto/mol.fi  
 13  YTJ  
 14  Tiehallinto  
 15  Vero.fi  
 16  Nodea Solo  
 17  Lippupalvelu  
 18  MBNet  
 19  Foreca  
 20  Matkahuolto  
 21  Kela  
 22  Tohtori.fi  
 23  Posti.fi  
 24  F-Secure  
 25  S-kanava  
 26  Veikkaus  
 27  Polttoaine.net  
 28  Helsingin Sanomat  
 29  Finnair  
 30  Vertaa.fi  
 31  MTV3  
 32  Positiivarit  
 33  Finnkino  
 34  Dermoshop  
 35  Fonecta Finder  
 36  Digitoday  
 37  Huuto.net  
 38  Verkkokauppa.com  
 39  Verkkoklinikka  
 40  Etuovi.com 

Lähde: Taloustutkimus

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kommentit (4)

Huono 0
Internetin suomalainen yleisajanviete ei pure suomalaisiin aikuisiin. Toisin kuin nuoret, yli 15-vuotiaat suomalaiset eivät juuri arvosta kotimaisten palveluntarjoajien viihde- ja ajanvietepalveluja.
Taloussanomat
Huono 1
Taas on helsigissä tutkittu koko suomea kehäkolmosen sisällä kun on YTV Reittiopas toisena listala.
Huono 0
Puhumattakaan HelMetista sijalla 3. En tietänyt että HelMet on verkkobrändi, pääkapunkiseudun kirjastojen yhteenliittymä... olisi mielenkiintoista tutustua tutkimusmenetelmiin.
Huono 1
Ottaen huomioon IRC-gallerian massiivisen käyttäjämäärän nuorten keskuudessa, ihmettelen kyseisen brändin puuttumista. Ilmeisesti nuoria ei ole paljon haastateltu.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Hoitonetti lähentelee 60 000 kuukausikävijää

11.02.2009 Yhteisöllinen terveyspalvelu Hoitonetti.fi hipoo 60 000 eri kuukausikävijää oltuaan avoinna lokakuusta lukien. Sairauksista puhuessa faktojen kanssa pitää olla tarkka, eikä häiriköintiä ole ainakaan vielä ilmaantunut.

.