Julma todellisuus surettaa nuorta mediakuluttajaa

Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva
7.11.2006 13:58 Tukholma - Aikuiset pelkäävät pornon ja väkivaltaviihteen vahingoittavan lapsiaan, kun taas lapsia ahdistaa tosielämän julmuus, viestii laaja ruotsalaistutkimus. Se paljastaa myös, että Big Brotherin kaltaiset tositelevisio-ohjelmat ovat ennen muuta lehdistön eivätkä niinkään nuorten suosikkeja.
Hetkittäin media saa lapset ja nuoret kokemaan pahaa oloa. Aikuiset taas eivät aina ymmärrä pahan olon syitä, paljastaa ruotsalaisen Medierådetin laaja tutkimus.
Tuoreen tutkimusraportin mukaan nuorimpien mediakuluttajien mieltä painavat etenkin tosielämän tapahtumat, kuten median välittämät viestit lasten ja nuorten kärsimyksistä. Niin ikään uutisten välittämä todellinen väkivalta koetaan raskaasti.
Ungar & Medier -tutkimuksessa aikuisista 67 prosenttia uskoo esimerkiksi tv-sarjoissa näytellyn väkivallan vahingoittavan lapsia ja nuoria, kun taas heiltä itseltään kysyttäessä vain 14 prosenttia kokee sen ongelmaksi. Kaikkein haitallisimmaksi lasten ja nuorten kannalta vanhemmat näkevät kuitenkin mediavälitteisen seksin ja pornon. Aikuisista peräti 83 prosenttia yhtyy väitteeseen, kun taas lapsilta ja nuorilta kysyttäessä aikuisviihde on aiheuttanut pahaa oloa vain 18 prosentille vastaajista.
Media ei ole paras kaveri
Puhuttaessa lasten ja nuorten vapaa-ajasta media - ja sen maailmassa ensisijaisesti televisio - saa useimpien elämässä vain sivuroolin. Enemmän aikaa ja huomiota saavat kaverit, läksyt ja jonkin urheilulajin harrastaminen, kysyttiinpä sitten lasten ja nuorten omaa arvioita tai vanhempien näkemystä aiheesta.
Lasten ja nuorten televisiotottumuksista tutkimus antaa puolestaan varsin erilaisen kuvan kuin esimerkiksi iltapäivälehdistö. Suosikkisarjojen joukkoon ei juuri mahdu niin sanottua tositelevisiota eli ruotsalaisittain dokusåpa -nimellä tunnettua ohjelmatarjontaa. Sen joukossa suosituin ohjelma on tämän tutkimuksen mukaan Idols.
- Iltapäivälehdet vaikuttavat olevan huomattavasti kiinnostuneempia Big Brotherista kuin nuoret, huomauttaa Medierådetin puheenjohtaja Inger Segelström.
Yhä harvemmat ilman internetiä
Internet on mukana lasten ja nuorten arjessa yhä useammin ja entistä varhaisemmassa vaiheessa.
Viimevuotiseen tutkimukseen nähden varsinkin 9-12 -vuotiaiden netin käyttäjien osuus on noussut reippaasti. Kun vuosi sitten 30 prosenttia ikäryhmään kuuluvista ei käyttänyt nettiä, on heidän osuutensa enää 18 prosenttia. Nettiä päivittäin käyttävien osuus on puolestaan noussut 28 prosenttiin, kun se vuosi sitten oli 17 prosenttia.
Myös 12-16 -vuotiaiden ryhmässä internetiä käytetään entistä ahkerammin. Tutkimuksen mukaan nettiä käyttää päivittäin 54 prosenttia tämän ikäryhmän nuorista.
Ungar & Medier -raporttia varten haastateltiin kaikkiaan kahtatuhatta 9-16 -vuotiasta lasta ja nuorta sekä kahtatuhatta aikuista. Medierådet on tiedontuottajana riippumaton, koulutus- ja kulttuurihallinnon alaisuuteen kuuluva pysyväisluonteinen työryhmä, jonka tehtävänä on seurata lasten ja nuorten mediakulutusta ja puuttua siihen liittyviin haitallisiin ilmiöihin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23:01 AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
5 000 nokialaista juhlii perjantaina Dongguanissa
09.02.2007 Kymmenillä jaloilla kävelevä esiintymislava tuli Nokia tieodotuspäällikköä Jian Bill Shenia vastaan torstaina Dongguanin tehtaan jalkapallokentällä. Esiintymislavan kulkua ohjasi mies megafonin kanssa.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokia: Hei hei, nettiposti ja Facebook
09.02.2009 Lex Nokiana tunnettua urkintalakia hyödyntääkseen työnantajien on ensin kiellettävä työntekijöiltään nettisähköpostit, muistitikut ja erilaiset yhteisöpalvelut. Tätä mieltä on Aamulehden haastattelema liikenne- ja viestintäministeriön virkamies.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













