Homojen vastainen sähköposti nosti raivoa Yhdysvalloissa
10.11.2006 07:09 Puutarhanhoitopalveluihin erikoistunut yritys Teksasissa sai valtavan määrän vihaisia sähköposteja, koska yritys kieltäytyi palvelemasta homoseksuaalia. Yrityksen asiakkaalleen lähettämä sähköposti tuli julkisuuteen.
Houstonissa Teksasissa toimiva puutarhanhoitoyritys Garden Guy lähetti asiakkaalleen viestin:
"I need to tell you that we cannot meet with you because we choose not to work for homosexuals." (Minun on kerrottava, ettemme voi tavata, sillä emme palvele homoseksuaaleja).
Sähköpostin vastaanottanut Michael Lord lähetti viestin edelleen kymmenille tuttavilleen ja viesti alkoi kierrellä internetissä.
Garden Guy tekee verkkosivullaan selväksi, ettei yhtiö hyväksy saman sukupoulen edustajien suhteita. Yhtiön sivulla on myös linkki www.nogaymarriage.com- sivuille.
Sähköpostin julkaisemisen jälkeen Garden Guyn palautesivu sai 26 sivullista vastauksia, joissa monissa kritisoitiin yhtiön kantaa ja vaadittiin boikottia.
Puutarhaliikkeen omistaja Sabrina Farber kertoi perheensä saaneen tappouhkauksia ja joutuneen vihan kohteeksi.
- Tarkoituksemme oli vain vastata asiakkaalle. Mistään laajasta poliittisesta kannanotosta ei ollut kysymys. Olemme pahoillamme viestin aiheuttamasta mielipahasta, Farber sanoi Reutersille.
Washingtonissa toimivan elektroniseen kuluttajasuojaan erikoistuneen EPIC-järjestön mukaan yritysten ei kannata olettaa sähköpostien pysymistä yksityisenä.
Ainoastaan lääkärien ja potilaiden sekä lakimiesten ja heidän asiakkaiden välisessä viestinvaihdossa voi olettaa luottamuksen säilyvän.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia
11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (4)
1. Garden Guy on YHDEN MIEHEN "firma", jossa näemmä vaimo auttaa aina silloin tällöin. Kyse on siis yksityisyrittäjästä.
2. Sivustolla ei ole linkkiä homovastaiseen nogaymarriage.com -sivustoon. Ainakaan ei aikavälillä toukokuun 28 päivä - tämä päivä. Sen sijaan sivustolla on kyllä lainaus Raamatun lauseesta, jossa ylistetään puutarhaa ja viitataan aviomiehen ylistävän vaimonsa kauneutta.
3. Sivustolla ei ole myöskään julkista palautesivua. Eikä ole ollut useaan kuukauteen.
4. Alkuperäisessä uutisessa (jota ITviikko lainaa huolimattomasti) on kerrottu että palvelua tilannut homopariskunta ITSE KERTOO postittaneensa saamansa kieltäytymisviestin yli 200 vastaanottajalle. Lisäksi Googlen cachen mukaan houstonilainen YaBB-ilmaissoftalla pyörivä homoyhteisön keskustelualue on saanut lukuisia kommentteja asiasta. Big deal.
The God-ordained institution of marriage is under attack in courts across the nation, and your help is needed.
Go to: www.nogaymarriage.com to take action.