Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ex-toimitusjohtaja yhä kiipelissä

BetOnSports karkotettiin Amerikasta

12.11.2006 08:17 Brittiläinen online-vedonlyöntiyritys BetOnSports on tehnyt Yhdysvaltain liittovaltion syyttäjän kanssa sopimuksen, jonka myötä yritys lopettaa vetojen vastaanottamisen amerikkalaisilta. Syytteet BetOnSportsin useaa työntekijää vastaan pysyvät kuitenkin voimassa.

BetOnSports ei uutistoimisto AP:n mukaan kuitenkaan ole myöntänyt tehneensä mitään väärää. Vastaisuudessa yhtiö keskittyy muihin maihin. Niiden osuus yhtiön liikevaihdosta on viidennes. 

BetOnSports joutuu ilmaisen puhelinnumeron, jossa kerrotaan vedonlyöjille, kuinka he saavat rahat takaisin avoimista vedoistaan. Yhtiön täytyy myös julkaista laajalevikkisessä sanomalehdessä mainos, jossa kerrotaan, että internet-vedonlyönti on laitonta Yhdysvalloissa ja ettei yhtiö enää ota vetoja vastaan. Lisäksi yhtiön täytyy julkaista vastaavia ilmoituksia myös web-sivustoillaan. 

Voimaan jäävät edelleen syytteet monia BetOnSportsin työntekijöitä, kuten yhtiön entistä toimitusjohtajaa David Carruthersia vastaan. Häntä pidetään kotiarestissa St. Louisissa. 

Carruthersia syytetään petoksista ja mustan pörssin kaupasta. Tapausta on määrä käsitellä ensi vuoden alussa. Hänet erotettiin tehtävästään heti, kun hänet pidätettiin heinäkuussa. 

Internet-vedonlyönnin asiantuntija, Whittier College of Law'n professori Nelson Rose ei usko, että tapauksella olisi suurta vaikutusta internet-vedonlyöntialaan. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.