Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Living Labs -verkosto lanseerataan

Eurooppalainen innovointi nytkähtää eteenpäin Espoossa

15.11.2006 12:19 Euroopan kilpailukyky ja innovatiivisuus ovat Suomen EU-puheenjohtajakauden keskeisiä teemoja. Osana Suomen puheenjohtajakauden virallista ohjelmaa julkistetaan ensi maanantaina eurooppalainen Living Labs -verkosto, jota kuvataan ensiaskeleeksi kohti uutta eurooppalaista innovaatiojärjestelmää.

Lanseeraus tapahtuu Espoon Dipolissa järjestettävässä European Network of Living Labs: A Step towards a European Innovation System -konferenssissa.

Konferenssiin osallistuu noin kolmesataa EU-maiden tutkimus-, teknologia- ja innovaatiopoliittista asiantuntijaa julkiselta sektorilta, tutkimuslaitoksista ja yritysmaailmasta. Paikalla on myös ministeritason alustajia tulevista puheenjohtajamaista sekä korkean tason delegaatio Kiinasta, valtioneuvosto kertoo.

Konferenssissa julkistettavaan eurooppalaiseen Living Labs -verkostoon kuuluu käynnistysvaiheessa kaksikymmentä toimijaa kuudestatoista Euroopan maasta. Mukana on myös yli sata aktiivista tutkijaa ja merkittävä joukko eurooppalaisia innovatiivisia yrityksiä.

Living Labs keskittyy uusien tietoyhteiskuntapalveluiden, liiketoimintojen, teknologioiden ja markkinoiden kehittämiseen ja se asettaa ihmisen tuotekehityksen ja innovaatioiden keskiöön.

Verkosto on osa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä, jossa yritykset, viranomaiset ja kansalaiset yhteisvoimin luovat, kehittävät ja testaavat uusia palveluja, liiketoimintaa, markkinoita ja tekniikoita arjen ympäristöissä.

Pääministeri Matti Vanhanen julkistaa konferenssissa myös tuleville puheenjohtajamaille ja EU-komissiolle luovutettavan Helsinki-manifestin. Manifestissa nostetaan esille Lissabonin strategian tavoitteiden edistämiseen liittyvät konkreettiset toimenpide-esitykset, jotka on valmisteltu lokakuussa järjestetyn Networked Business and Government – Something Real for the Lisbon Strategy -konferenssin tulosten pohjalta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.