Pelaamista sovitetaan ammatilliseen koulutukseen

Kuva työn alla olevasta Voltagesta.
15.11.2006 15:31 Jyväskylän ammattiopiston koordinoimassa PedaGames-hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan 3d-oppimispelejä ammatillisen koulutuksen tarpeisiin.
Pelit eivät korvaa perinteistä opetusta, vaan tarjoavat mahdollisuuden havainnollistaa monimutkaisia asiakokonaisuuksia uudella tavalla, Jyväskylän yliopisto hahmottaa.
Pelaamisella motivoidaan nuoria oppimaan ammatillisia taitoja. Samalla innostetaan oppilaitoksia näkemään pelien mahdollisuudet oppimisen välineenä. Monen pelaajan 3d-oppimispelejä ei ole arviolta aiemmin kehitetty ammatilliseen koulutukseen.
PedaGames-hankkeessa yhdistyvät Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen, Jyväskylän ammattiopiston Teknisen oppilaitoksen ja ohjelmistoyritys Korento Oy:n osaaminen. PedaGamesin pelien suunnittelu lähtee työelämästä ja sen tarpeista.
Oppimispelien "tarinat" etsitään yhdessä opettajien, työelämän edustajien ja muiden sisällön asiantuntijoiden kanssa. Koulutuksen tutkimuslaitos vastaa pelien pedagogisesta suunnittelusta ja vaikuttavuuden arvioinnista, Tekninen oppilaitos hankkeen koordinoinnista ja sisältöalueista sekä Korento pelien teknisestä toteutuksesta.
Peli vie rakennustyömaalle
Keväällä valmistui ensimmäinen PedaGames-hankkeen oppimispeleistä, Secure, jonka sisältönä on työturvallisuus rakennustyömaalla. Peli pohjautuu suunniteltuihin oppimisen vaiheisiin, jotka on kirjoitettu pelijuoneen.
Opiskelijat pelaavat neljän hengen ryhmissä noin tunnin mittaisen pelin, jonka aikana he ratkaisevat erilaisia työturvallisuuteen liittyviä tehtäviä. Ryhmän jäsenillä on tehtävien suorittamisen kannalta tärkeitä tietoja, joita yhdistäen heidän tulee suoriutua tehtävistä. Peli on pelattavissa internet-selaimessa ilman erillistä asennusta.
Loppusyksyn aikana valmistuu toinen hankkeessa tuotettava peli, Voltage, jossa keskitytään pientalon sähköistykseen. Pelaajien tarkoituksena on hankkia sähkösuunnitelman pohjalta tarvittavat asennustarvikkeet ja asentaa ne paikoilleen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa
27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












