Yhteisöllisyys jyllää verkossa
15.11.2006 08:52 Suuret lehtitalot ja verkossa laajeneva sosiaalinen media ovat samantapaisessa asetelmassa kuin Microsoft vastaan Linux, Tampereen yliopiston Hypermedialaboratorion johtaja Jarmo Viteli sanoo.
Molempien vahvuuksia ja heikkouksia sekä ideologiaa koskevassa keskustelussa retoriikka on samantapaista.
- Mediayhtiöillä on edessään suuria päätöksiä, kun sosiaalinen media, web 2.0, erilaiset wikit, blogit, RSS-syötteet ja muu yhteisöllisesti tuotettu sisältö haastavat perinteisen median.
Vitelin mielestä kustantajat eivät vieläkään ymmärrä verkon yhteisöllisyyden voimaa tai mediakentän muutoksen laajuutta. Siitä kertovat esimerkiksi kustantajien melko alhaiset tutkimus- ja kehityspanostukset.
Toisaalta mediatalot ovat tulleet yhä enemmän mukaan esimerkiksi juuri hypermedialaboratorion tutkimukseen. Laitos tutkii ihmisiä digitaalisen median käyttäjinä sekä pelejä ja muita vuorovaikutteisia sisältöjä.
Parhaillaan osallistumistalouden hankkeessa tutkitaan, syntyykö niin sanotuilla sosiaalisilla ohjelmistoilla uutta liiketoimintaa ja voidaanko niiden avulla tukea innovaatioiden kehittymistä yrityksissä.
- SanomaWSOY:n juuri tekemä päätös perustaa oma verkkoliiketoimintoihin keskittyvä yhtiö, Sanoma Digital, on selkeä indikaattori halusta mennä digimedian markkinoille.
Viteli kertoo hurahtaneensa tietokoneisiin vuonna 1981. Hän on taustaltaan opettaja ja verkkopedagogiikan asiantuntija ja yleensä mukana siellä, missä tietoyhteiskunnasta tai digimediasta puhutaan.
Tutkijanura on vienyt hänet muun muassa Yhdysvaltoihin opiskelemaan tietokoneen opetuskäyttöä, sittemmin Unescon Namibian tietoyhteiskuntakehittäjäksi ja takaisin Suomeen Tampereen yliopiston professoriksi. Vuonna 1995 hän siirtyi Hypermedialaboratorioon.
- Perinteisesti tiedonvälitys on ollut paikallisten monopolien, kuten Helsingin Sanomien, hallinnassa, mutta ihmisillä on tarve saada yhä monipuolisempaa tietoa. Itselleni on käynyt selväksi, että nuoret ja opiskelijat eivät tilaa lehtiä. Median ydinkysymys on, miten houkutella heidät asiakkaiksi.
No miten sitten? Viteli uskoo, että kustannustalot pärjäävät, jos ne löytävät uudet muotonsa muuttuvassa mediamaailmassa. Niiden valttina on esimerkiksi ammattimaisesti toimitettu sisältö. Ihmiset pitävät sanomalehtiä melko luotettavana, mutta internetin kohtalonkysymykseksi voi nousta luottamuspula. Median täytyy osata vastata lukijoiden haluun osallistua ja antaa suoraa palautetta.
- Mediayhtiöiden pitää miettiä sijoitetun pääoman tuotto-odotuksensa uusiksi. Suora ansaintalogiikka on vanhentunutta ajattelua, sillä verkossa panostukset tulevat takaisin välillisesti. RSS:t voivat esimerkiksi toimia brändin vahvistamisessa, mutta verkkomainonta kasvaa koko ajan.
Vitelin mukaan yritykset ja media voisivat soveltaa monia internetin innovaatioita laajemmin. Sosiaalista ohjelmistoa yritysten tiedonkeruutyökaluksi tarjoava Socialtext on siitä hyvä esimerkki.
Taloussanomat on osa SanomaWSOY-konsernia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 18.3. Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui 15:14
- Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta 15:03
- Venäläinen rickroll leviää maailmalla 12:38
- Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia 09:23
- Amiraali Kirk kokoaa tekijöitä scifi-hankkeisiin 12:12
- Spotifyn startti kompuroi Yhdysvalloissa 10:39
- Jaana Pelkonen juontaa peligaalaa 09:35
- Microsoft tarjosi maistiaisia mobiili-Windowsista 14:40
- Lisää
-
108 e
HP Z600 (2 x Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
45 e
Fujitsu Esprimo P2550 (Pentium Dual Core E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
27 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
26 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 Gt, 1 Tt, 27", OS-X), pöytäkone
-
15 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö









Kommentit (2)
Ari Lanamäki
www.suntuubi.com
0400 745 034