Microsoft täytti Metron Xboxilla

Microsoftin Xbox 360 hallitsi Metron ilmoitusmaailmaa.
17.11.2006 14:25 Suomalaiset joukkoliikennejulkaisun Metron lukijat saivat tuutintäydeltä Microsoftin Xbox 360-pelejä perjantaina. Microsoft oli nimittäin ostanut Metron kaiken ilmoitustilan.
Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin Sanoma-konserniin kuuluvan Metron kaikki ilmoitukset maksettiin yhdestä kassasta.
Huolimatta siitä, että kaikki ilmoitukset liittyivät Xbox-pelikonsoliin ja erityisesti sen peleihin, ilmoitusten kirjo oli laaja. Lukija, joka on tottunut hyppäämään ilmoitusten yli, ei välttämättä edes huomannut, että kyseessä on yhden mainostajan numero.
Aikataulullisesti kampanja liittyy Gears of War -pelin tämänpäiväiseen julkistukseen.
Microsoftin tiivistyvä yhteistyö Samsungin kanssa näkyy myös Metron kampanjassa. Lehdessä on useita Samsungin Xboxiin liittyviä ilmoituksia. Ilmoituksiin on päässyt mukaan myös tavaratalo Anttila ja ammattipelaajaa Microsoftille värväävä Manpower.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Nokia Siemens sulkee Espoon-tehtaan
10.02.2009 Nokia Siemens Networks sulkee tehtaansa Espoossa ja irtisanoo 559 työntekijää.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (8)
Onko nyt menossa joku pelkonsolisota?
Onko se Sonyn uusi niin ylivoimaisen hyvä että
impperiumin vastaisku alkaa jo nyt vai onko se joulu
mikä saa tekemään noin övertempun.
siellä olla parhaat mainos paikat
Ei kai siinä mitään musta-valko -asetelmia ole, höh? Mainontaan pitää aina suhtautua mainontana, vaikka sitä ois joskus enempikin.
Mutta onkos se vekotin oikeesti "hyvä"?
360 rules!
PS3 julkaistaan Euroopassa vasta keväällä ja on saanut paljon kriittistä arvostelua osakseen, toisin kuin Nintendon Wii, joka on ainakin median lellikki. Tuskin Xbox 360 ja Wii kuitenkaan tavoittelevat samaa asiakassegmenttia (himopelaajilla on varmaankin kaikki kolme), mutta Xboxilla menee nyt yleisesti lujaa ja tähän joulumyyntiin panostetaan nyt kunnolla, jotta hedelmiä riittää kerättäväksi vielä pariksi vuodeksi eteenpäin.