Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Koostekanavalla aloitetaan

Toimiluvat hakuun SVT:n ohjelmien välittämiseksi

21.11.2006 16:40 Liikenne- ja viestintäministeriö julisti tänään haettavaksi toimiluvat Ruotsin television SVT:n ohjelmien lähettämiseen Suomessa.

Ruotsin television ohjelmien näkyminen ilman katkoa on haluttu varmistaa, kun kaikki televisiolähetykset muuttuvat digitaalisiksi. Tämän on määrä tapahtua 31.8.2007.

Viestintäpoliittinen ministerityöryhmä sopi 10. marraskuuta väliaikaisratkaisusta, jonka mukaan digiajan aluksi Suomessa välitetään koostekanava SVT Europan ohjelmaa. SVT:n ohjelmat näkyisivät aluksi Etelä- ja Keski-Suomessa ja vähitellen muualla Suomessa.

Haettavana on nyt ohjelmistolupa SVT Europa -koostekanavan lähettämiseen viidennessä (E) maanpäällisessä digitaalisessa kanavanipussa. Kanavanipun verkkotoimiluvan valtioneuvosto myönsi kesäkuussa Digitalle.

Toimilupa SVT Europan lähettämiseen on voimassa 31.8.2010 asti. Valtioneuvosto voi kuitenkin peruuttaa toimiluvan, jos tavoiteratkaisu, eli SVT1- ja SVT2-kanavien lähettäminen, tulee mahdolliseksi aikaisemmin.

Pohjanmaalla Ruotsin television SVT 1 - ja SVT 2 -kanavien näkymisen jatko turvataan Vaasan seudulle rakennettavan oman lähetysverkon avulla. Tarvittavat verkko- ja ohjelmistotoimiluvat ovat nyt haettavana. Samassa verkossa voidaan välittää myös muita televisio-ohjelmistoja. Toimiluvat myönnetään enintään kymmenen vuoden määräajaksi, liikenne- ja viestintäministeriö kertoo.

Toimilupia pitää hakea 4. joulukuuta mennessä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.