Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Avoinna omille asiakkaille

Elisa avaa Jukeboksi-musiikkikaupan

Nokia N80 soveltuu musiikin kuunteluun.

22.11.2006 11:37 Elisa ilmoittaa avaavansa ensimmäisenä suomalaisena operaattorina musiikkikaupan, josta voi ostaa musiikkia suoraan kännykkään tai tietokoneelle.

Elisa musiikkikaupan nimi on Jukeboksi. Se avataan joulukuun alussa.

Aluksi musiikkikauppa on avoinna vain Elisan asiakkaille. Yhtiö mielestä siitä hyötyvät erityisesti nopeiden 3G-palvelupakettien käyttäjät.

Elisan Jukeboksista ladattu musiikki tallentuu suoraan puhelimen muistiin.

– Samalla tilauksella saa musiikin käyttöönsä sekä matkapuhelimeen että tietokoneelle. Datasiirto on täysin veloitukseton eli kappaleen lataaminen ei maksa mitään. Asiakas maksaa vain ostamastaan musiikista ja ostokset maksetaan puhelinlaskussa, sanoo Elisan sisältöpalveluista vastaava osastopäällikkö Mikko Mattinen tiedotteessa.

Jukeboksin satojen tuhansien kappaleiden joukossa erityisesti suomalainen musiikki on Elisan mukaan vahvasti edustettuna uusimpien kansainvälisten hittien lisäksi.

- Uskomme digitaalisten äänitemarkkinoiden vahvaan kasvuun myös Suomessa. Tänä vuonna yksittäiset kappaleet ovat myyneet mp3-soittoääninä yli platinarajojen, Mattinen sanoo.

Elisan tuoreen 3G-käyttäjätutkimuksen mukaan musiikki on yksi niistä palveluista, joita suomalaiset haluavat käyttää 3G-puhelimella. Palvelusta ollaan myös valmiita maksamaan.

- Tutkimustulokset kertovat, että koemme parhaillaan 3G-palveluiden läpimurtoa Suomessa. Internet on jo nyt taskussa, Elisan henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Matti Vikkula sanoo tiedotteessa

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin

11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.

.