Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Virkistymistä näkyvissä

Levymyynti piristymässä, lataukset tuplaantuneet

ÄKT:n toimitusjohtaja Arto Alaspää poseeraa cd-levyjen kanssa.
Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

23.11.2006 12:31 Ääni- ja kuvatallennetuottajien toiminnanjohtajan Arto Alaspään mukaan levymyynnissä on havaittavissa virkistymisen merkkejä.

- Tämän vuoden myynti on tilastoitu lokakuun loppuun. Näyttää siltä, että koko vuoden kappalemääräiseen myyntiin tulee kasvua viitisen prosenttia.

- Rahassa mitattuna myynti on kuitenkin jäämässä hieman alle edellisvuoden, sillä cd-levyjen hintatasoon kohdistuu kova paine.

Suomessa myydään noin kymmenen miljoonaa äänitettä vuodessa. Kuluttajien leyyjen ostamiseen käyttämä rahamäärä on arvonlisäveroineen noin sata miljoonaa euroa.

Sähköisessä kaupassa latausten määrä on kaksinkertaistunut.

- Musiikkilatausten määrä noussee tänä vuonna yli kahden miljoonan, josta noin miljoona on soittoääniksi ladattuja kokonaisia kappaleita.

Jutun kirjoitti: Timo Luhtanen

Timo Luhtanen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.