Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
50 prosentin kasvua ennustetaan

Verkkomainonta nousee Britanniassa

25.11.2006 08:11 Verkkomainontaan käytetään tänä vuonna tuoreen tutkimuksen mukaan 50 prosenttia enemmän rahaa kuin viime vuonna. Kasvun ennustetaan jatkuvan vahvana vähintään kolme vuotta.

Googlen ja Britannian teollisuuden keskusjärjestön CBI:n tekemän tutkimuksen mukaan verkkomainonta Britanniassa kasvaa tänä vuonna 3,3 miljardiin euroon ja vuonna 2009 jo 4,9 miljardiin euroon. 

Haastatelluista yrityksistä 86 prosentilla verkkomainonnan osuus on alle kymmenen prosenttia liikevaihdosta. 71 prosenttia uskoi tilanteen säilyvän kolmen seuraavan vuoden aikana, selviää Googlen ja CBI:n tiedotteesta. 

Yrityksistä 58 prosenttia aikoi lisätä internet-mainontaansa. 70 prosenttia kuitenkin uskoo, että heillä on vielä paljon opittavaa nettimainonnasta. 

Tutkimuksessa haastateltiin myös kuluttajia. Heistä 60 prosentin mielestä internet on lisännyt heidän valtaansa, ja 43 prosenttia uskoo uuden tekniikan lisänneen tehneen yrityksistä entistä vastuullisempia. 

83 prosenttia etsii hakukoneilla tietoa tuotteista ja palveluista, ja 72 tekee ostopäätöksiä muiden mielipiteiden perusteella. 

Myös uudet internet-viestinnän välineet ovat nousussa. Yrityksistä kuusi prosenttia kertoi käyttävänsä podcasteja ja kuudella prosentilla oli blogisivusto. Tutkimuksen mukaan niiden käyttö yrityksissä kuitenkin kolminkertaistuu kolmessa vuodessa. 

Eurostatin tammi - maaliskuun tilaston mukaan brittiyrityksistä 77 prosentilla ja brittikotitalouksista 44 prosentilla on laajakaistayhteys. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.