Hollywoodiin virtaa miljardeja tv-viennistä

George Eadsin tähdittämä CSI: Miami oli kesällä maailman suosituin tv-sarja.
Kuva: ROBERT VOETS
26.11.2006 12:01 Yhdysvaltalaisten tuottajien ote länsimaailman televisiobisneksestä on yhä vahvempi. Televisiokanavien lisääntyminen on luonut yhdysvaltalaisille tv-ohjelmille kaikkien aikojen markkinat.
Yhdysvaltain elokuva- ja tv-tuotantoa tarkkaan seuraava Variety-lehti on juuri arvioinut, että Hollywoodin kuusi suurta studiota saavat tänä vuonna hämmästyttävät seitsemän miljardia dollaria eli noin 5,4 miljardia euroa tv-sarjojen ja elokuvien myynnistä ulkomaisille tv-kanaville.
Tv-vienti jää vain pari miljardia dollaria Yhdysvaltain elokuvateatterimarkkinoiden tuottoa pienemmäksi. Uusien yhdysvaltalaissarjojen tuottaminen maksaa nykyisin noin 2,75 miljoonaa dollaria per jakso. Kotimaan levitysoikeuksista studiot saavat reilut puolitoista miljoonaa, mutta ulkomaisilta kanavilta kootut tulot voivat nousta jopa kahteen miljoonaan dollariin.
Tv-kanavien määrän kasvun lisäksi Hollywoodin vientiä tukee Itä-Euroopan markkinoiden avautuminen ja draamasarjojen laadun kohentuminen.
Tosi-tv-formaattien viime vuosien raju suosio on pakottanut draamasarjojen tekijät panostamaan aiempaa enemmän laatuun, ja panostus on johtanut draaman uuteen nousuun.
Muiden muassa CBS:n kolme CSI-sarjaa sekä Disneyn Lost ja Täydelliset naiset ovat osoittaneet, että Hollywoodissa osataan luoda tarinoita, jotka kiinnostavat suuria yleisöjä muuallakin kuin Pohjois-Amerikassa.
Paras markkina yhdysvaltalaisille tuottajille on Britannia, jonka viidestä pääkanavasta Channel 4 ja Five luottavat katsojasodassa pitkälti juuri jenkkisarjoihin. Five mainostaa uutta ohjelmistoaan jopa vetoamalla brittien USA-vastaisuuteen: "Nothing Good Ever Came Out of America – Until Now" (Amerikasta ei ole koskaan tullut mitään hyvää – ennen kuin nyt).
Varietyn mukaan yhdysvaltalaisten sarjojen keskihinta on Britanniassa kaksinkertaistunut parissa vuodessa 750 000 dollariin per jakso. Kuukausi sitten kanavakilpailussa lyötiin uusi ennätys, kun Rupert Murdochin maksukanava BSkyB nappasi Disneyn tuottaman Lostin kolmannen ja neljännen esityskauden oikeudet itselleen.
Lostin ensimmäisen ja toisen kauden esittänyt Channel 4 joutui väistymään, kun BSkyB:n kerrottiin latoneen tiskiin miltei miljoona puntaa eli lähes kaksi miljoonaa dollaria per jakso. Kaikkein menestynein yhdysvaltalaissarja on CSI, josta tehdään kolmea eri versiota (alkuperäinen CSI sekä spin-off-sarjat CSI: Miami ja CSI: New York).
Informa Telecoms and Media tutki kesällä katsojalukuja kahdessakymmenessä maassa ja totesi, että CSI: Miami oli maailman suosituin tv-sarja. Niin ranskalainen TF1-kanava kuin saksalainen RTL:kin luottavat CSI-perheeseen kolmena iltana viikossa. CSI:n arvioidaan tuottavan yhteensä miljardin dollarin tulot, jos kaikkia kolmea sarjaa tehdään kymmenen tuotantokauden ajan.
Suomessa yhdysvaltalaiset huippusarjat ovat tärkeitä varsinkin Neloselle, joka on niiden ansiosta taistellut itselleen noin kahdentoista prosentin katseluosuuden.
Viime viikolla Nelosen kymmenen katsotuimman ohjelman joukkoon kuuluivat niin Lost ja Täydelliset naiset kuin Sopranoskin. MTV3:lla kymmenen suosituimman ohjelman joukossa oli vain yksi jenkkisarja – Pako, joka tosin kokosi melkein tuplasti enemmän katsojia (788 000) kuin Nelosen Lost (406 000). CSI oli 585 000 katsojallaan MTV3:n kolmanneksitoista suosituin ohjelma.
Taloussanomat kuuluu samaan SanomaWSOY-konserniin kuin Nelonen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











