Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Häirintää ja salakuljetusta

Amerikkalainen vankila sulkemassa webcamia turvallisuuden vuoksi

Tennesseen osavaltion lippu.

27.11.2006 07:53 Verkkokäyttäjät ovat voineet katsella suoraa webcam-lähetystä Tennesseessä sijaitsevasta vankilasta lähes kuuden vuoden ajan. Viranomaiset ovat nyt sulkemassa Yhdysvaltain ainoaa kameraa häirinnän ja salakuljetuksen vuoksi.

Andersonin piirikunnan sheriffin mukaan eräät katsojat ovat soittaneet vankilaan ja kutsuneet naispuolisia vankeja puhelimeen. Vankeja on myös pilkattu, kun he työskentelevät.

Kameran avulla on myös seurattu vankien liikkeitä, jotta vankilaan voitaisiin helpommin salakuljettaa kiellettyä tavaraa.

Andersonin piirikunnan sheriffi on pitänyt ideasta, sillä kamera on kertonut yleisölle viranomaisten toiminnasta. Nyt on mielipide muuttumassa.

- Me ehkä joudumme sulkemaan kameran, sillä haitta on muodostunut suureksi, sheriffi Paul White totesi AP:lle.

Andersonin piirikunnan käytäntö lienee ainoa koko Yhdysvalloissa. Sivupyyntöjä piirikunnan sivuille on tullut lähes yhdeksän miljoonaa.

Toinen vastaava vankilakamera oli käytössä Maricopan piirikunnassa Arizonassa. Sheriffi joutui sulkemaan kameran kolme vuotta sitten, kun vangit valittivat asiasta oikeuteen.

Vetoomusoikeus tuomitsi vankien hyväksi vuonna 2003 ja korkein oikeus hylkäsi Maricopan sheriffiltä valitusluvan pari kuukautta sitten. Piirikunta joutui maksamaan 11 vangille korvauksia.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Tamperelaisyhtiö herätti klassikkoflipperin henkiin iPhonella

11.02.2009 Pinball Dreaming on suomalaisvoimin toteutettu iPhone-versio maineikkaasta Amiga-flipperistä.

.