'Tekijänoikeudet pois opetusministeriöltä!'

- Vetovastuu tekijänoikeusjärjestelmän kehittämisessä soveltuu erinomaisesti kauppa- ja teollisuusministeriön kannettavaksi, Svento sanoo.
28.11.2006 11:59 Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto Ficom ry esittää tekijänoikeuksien ottamista pois opetusministeriöltä ja siirtämistä kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuuteen.
Tuoreessa Ficom-katsauksessa yhdistyksen toimitusjohtaja Reijo Svento kirjoittaa, että tekijänoikeuksien luonne on muuttunut ja sen takia myös hallinnon tulee muuttua.
Svento perustelee tekijänoikeuksien siirtämistä teollisten oikeuksien seuraan KTM:ään sillä, että tekijänoikeudet ovat nykyisin yritysten tärkeä strateginen voimavara ja keskeinen osa liiketoimintaa. Tekijänoikeuden avulla yritykset saavat suojaa investoinneilleen ja pystyvät kehittämään uusia tuotteita ja palveluita kuluttajille.
- Tilanne on muuttunut ratkaisevasti siitä, kun tekijänoikeus aikoinaan syntyi. Alun perin tekijänoikeudella haluttiin edistää henkistä luomistyötä ja suojata vapaita taiteilijoita, kuten kirjailijoita, säveltäjiä ja kuvataiteilijoita, Svento kirjoittaa.
Hänen mukaansa tekijänoikeudesta on muodostunut myös viestintä- ja tietoteollisuuden kivijalka ja suurin merkitys niillä kuitenkin painetussa viestinnässä sekä ohjelmisto- ja tietokanta-alalla, vaikka ne usein yhdistetään musiikkiin ja tekijänoikeusjärjestöihin.
Kirjoituksessaan Svento viittaa myös esitykseen, jonka yli 30 elinkeinoelämän keskeisintä järjestöä ja tekijänoikeuden käyttäjäyritystä luovutti eduskuntapuolueille 14.11.2006. Myös siinä ehdotettiin tekijänoikeusasioiden hallinnon siirtämistä kulttuuriasioista vastaavasta opetusministeriöstä kauppa- ja teollisuusministeriöön, jonne myös muut immateriaalioikeudet kuuluvat.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan
27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (5)
"vapaita taiteilijoita"??!!??
Nykyisin ei taida olla enää paljoakaan vapaita taiteilijoita, kiitos levy-yhtiöiden yms. Nykyaikaiset "vapaat" taiteilijat tuntuvat levittävän teoksiaan ilmaiseksi.
Ja mikähän hyöty tästakin laista on kun ei taida näille ns. vapaille taiteilijoille tulla puupenniäkään kasettimaksuista yms. Kaikki menee suurille firmoille jotka ovat ottaneet esim. artistit palkkalistoilleen. Ennemminkin maksujen pitäisi mennä artisteille, jotta nämä voisivat palkata levy yhtiön hoitamaan käytännön järjestelyjä. Nykyinen tapa haisee.......
Businesshan on tunnetusti voittojen tekemistä toisten avulla ( ;
Nykyinen viihdeteollisuushan vähät välittää enää kuluttajien tarpeista, sitä ei saa mitä haluaisi, vaan sitä pitäisi ostaa mitä tuputetaan.
Mediateollisuus voisi tarjota jo teknisesti vaikka mitä harvinaisuuksia, mutta kun niissä katteet eivät ole niin hyvät kuin muutamissa toisiaan matkivissa mega"tuotteissa". Sihen se kaupallinen edunvalvonta vain tähtää.
Kuluttamisen paljouteen, ei laatuun, vaan määrää(mää)n.
Viihteen tekijäoikeusjärjestöt pitäisi minimoida yhteen ja sielläkään ei tarvita mitään optiomaakareita. Muutama täti töihin organisoimaan ja ohjaamaan tuloja sinne minne ne kuuluu, ARTISTEILLE.
Ollaan käyty kuussa ja touhuttu tietokoneidenkin kanssa jo yksi sukupolvi, niin että mihin tarvitaan tuommoisia megakoneistoja?