Finnkino heijastaa digitaalisesti
30.11.2006 16:14 Finnkino kertoo tuovansa digitaaliset elokuvanäytökset Suomeen uudella Helsingin Tennispalatsissa pilottikäytössä olevalla digitaalisella 2K-elokuvaprojektorilla.
Yhtiön mukaan digitalisoituminen parantaa kuvan ja äänen laatua sekä tehostaa elokuvien esittämistä ja levitystä. Tulevaisuudessa elokuvateattereissa saatetaan nähdä myös uutta sisältöä, kuten digitaalisia live-konsertteja toiselta puolelta maailmaa.
Finnkino aloittaa digiaikaan siirtymisen Helsingin Tennispalatsissa, jossa ensimmäinen digitaalisella tekniikalla näytettävä elokuva, kotimainen Suden arvoitus, saa ensi-iltansa joulukuun 15. päivä.
Tulevaa Finnkinon digiohjelmistoa edustavat myös tammikuussa ensi-iltansa saava Vares 2 ja helmikuussa Leonardo DiCaprion tähdittämä Blood Diamond sekä kotimainen Suden vuosi.
- Digitaalinen tekniikka mullistaa elokuvamaailmaa niin katsojan, tekijän kuin levittäjänkin näkökulmasta. Uutuuselokuvista päästään nauttimaan nopeammin paikkakunnan tai elokuvateatterin koosta riippumatta, ennakoi Finnkinon toimitusjohtaja Timo Mänty.
- Koko elokuvateatterikannan digitalisoituminen kestää vielä vuosia. Vuosi 2007 on digitalisoitumisen pilottivuotemme, jonka aikana pääsemme opettelemaan uutta tapaa esittää ja levittää elokuvia.
Toteutuessaan digitalisoitumisen uskotaan avaavan myös kansainvälisiä mahdollisuuksia suomalaiselle elokuvalle ja monipuolistavan tarjontaa myös Suomessa.
- Lähitulevaisuudessa yleistyvä kolmiulotteinen tekniikka lisää uusien sisältöjen kiinnostavuutta entisestään, Mänty sanoo.
Työjuhtana Barco
Tennispalatsissa käytössä oleva Barco-elokuvaprojektori on niin sanottu 2K Digital Cinema -projektori, joka heijastaa valkokankaalle perinteistä laadukkaampaa kuvaa. Projektori ja sen palvelin hyödyntävät uutta jpeg 2000 -pakkausformaattia.
Projektorin kustannukset palvelimineen ovat yli 120 000 euroa. Suomen Elokuvasäätiö on tukenut Finnkinon pilottiprojektia noin 60 000 eurolla.
Digitaaliseen elokuvanlevitykseen kannustetaan niin kansainvälisellä tasolla kuin Suomessakin. Muun muassa Suomen opetusministeriön kotimaisen elokuvan tavoiteohjelma listaa, että suurin osa elokuvajakelusta on digitalisoitu vuosina 2010 - 2015.
Yhdysvallat kulkee digitalisoitumisen etunenässä: suuret elokuvatuottajat Disney, Fox, MGM, Paramount, Sony Pictures Entertainment, Universal ja Warner Bros. Studios sopivat vuonna 2005 yhteisestä digitaalisesta DCI (Digital Cinema Initiatives) -esityssuosituksesta. Finnkinon uusi projektori täyttää suosituksen.
Lopullisen D-Cinema-standardin tulee luomaan SMPTE (Society of Motion Pictures & Television Engineering).
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan
27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











