Kännykkätelevisio starttaa ilman sisältöä
1.12.2006 10:42 Kiireisen ei tarvitse enää pysähtyä edes television ääreen. Kännykkätelevisio käynnistyy tänään perjantaina, kun Digita avaa mobiilitelevisioverkon julkiseen käyttöön. Ongelmia kuitenkin riittää.
Kaupoissa ei ole laitteita, joilla dvb-h-verkon lähetyksiä voisi katsella. Televisiokanavat käyvät vielä neuvotteluja tekijänoikeuksista. Keskeneräisten neuvottelujen vuoksi muun muassa Yle ei ole alkuvaiheessa mukana.
Kännykkätelevision tulevaisuus on arvoitus Ylen tv-toimialan johtajalle Olli-Pekka Heinoselle.
- Käyttäjien määrä riippuu verkon laajuudesta, päätelaitteiden toimivuudesta ja sisällön laadukkuudesta.
Heinonen arvioi, että kännykkään räätälöityy ennen pitkää oma sisältönsä. Hänen mielestään sen tulisi olla käyttötilanteisiin eli esimerkiksi liikkeelläoloon sopivaa.
- Aamu-tv-tyyppisellä ohjelmistolla voisi olla kysyntää. Kännykkä-tv voisi toimia myös etukäteen lähetettävien parhaiden palojen näyttämisessä.
Asiantuntijat arvioivat, että kännykkä-tv yleistyy vuosina 2008-2010.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kännykkäystävälliset nettisivut pystyyn työkalulla
09.02.2007 DotMobin maailmanlaajuinen Go Mobile! -kampanja saa jatkoa uudesta työkalusta, joka auttaa kuluttajia ja pienyrityksiä rakentamaan .mobi-yhteensopivia internet-sivustoja.
Kolme vuotta sitten
Siiloista yhteistyöhön
09.02.2009 Internetpalveluiden rakentamisessa tarvitaan eri alojen huippuosaamista, kuten liiketoimintaymmärrystä, konsepti- ja käyttöliittymäsuunnittelua, teknologista asiantuntemusta sekä laadunvarmistusta. Tästä seuraa palvelukehityksen suuri haaste: Tehokas palvelukehitys vaatii eri alueiden asiantuntijoiden yhteistyötä.
Taloussanomat
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- EKP ei koskenut korkoon 14:45
- Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna 13:35
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (3)