Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sata miljoonaa kruunua säästyy

Ruotsi sähköistää kutsuntojen esikarsinnan

Moni asevelvollisuusikään varttuva ruotsalaisnuorukainen saa puolustusvoimiin enää vain verkkoyhteyden, kun kutsuntojen esikarsinta sähköistyy ensi vuonna. Kuvassa asepalveluksesta kertova verkkotietopankki Lumpen.nu.

4.12.2006 14:27 Tukholma - Asevelvolliset kutsutaan Ruotsissa jatkossa nettisivuille. Puolustushallinto sähköistää ensi vuonna asevelvollisten esikarsinnan ja pudottaa näin pelistä joka toisen nuorukaisen jo ennen varsinaisia kutsuntatarkastuksia.

Kymmenettuhannet asevelvollisuusikään ehtineet ruotsalaisnuorukaiset saavat ensi vuonna puolustushallinnolta uudenlaisen kutsuntakirjeen: osa ikäluokasta saa pysyä kotona varsinaisten kutsuntojen aikaan, koska soveltuvuusseulonnan ensimmäinen kierros on sähköistetty ja siirretty internetiin.

Kirjeessä saapuvan salasanan avulla kutsuntaikäiset nuorukaiset voivat vastata netissä koulutustaan, taustojaan, terveyttään ja palvelusmotivaatiotaan koskeviin kysymyksiin. Kutsunnoista vastaava viranomainen, Pliktverket , aikoo näin seuloa pois puolet ikäluokasta ja ottaa mukaan varsinaisiin kutsuntoihin enää vain noin 25 000 nuorukaista, joista asepalvelukseen saakka etenee niin ikään vain osa.

Normaalisti Ruotsissa astuu vuosittain palvelukseen noin 10 000 nuorta, joskin joka kolmas vuosi - kuten esimerkiksi ensi vuonna - vain viisituhatta. Palvelukseen valittavien ohella osa ikäluokasta otetaan niin sanottuun koulutusreserviin.

Asepalvelukseen otetaan Ruotsissa myös naisia, heidän on koulutukseen halutessaan haettava paikkaa yhä perinteiseen tapaan.

Odotukset korkealla

Prosessin toteutuksesta vastaavan osaston päällikkö Bruno Hultstrand uskoo, että vastausprosentti sähköistetyssä kyselyssä nousee korkeaksi. Pohjana on kokemus tältä vuodelta, jolloin vastaava kysely tehtiin kirjeitse ja vastaukset käsiteltiin käsityönä. Kirjeen saaneista 97 prosenttia vastasi.

- Webbipohjainen kysely mahdollistaa vastausten käsittelyn toisella tavalla, ja jos epäilemme vilppiä, haluamme nähdä lääkärintodistuksen, Hultstrand sanoo. Pistokokeitakin tiettävästi on luvassa ja ne, jotka jättävät vastaamatta karsintakyselyyn, velvoitetaan saapumaan suoraan perinteiseen kutsuntatarkastukseen.

Sadan miljoonan kruunun säästötavoite

Pliktverket on testannut uutta esikarsintakyselyään runsaalla 150 nuorella miehellä ja todennut vastausten osuvan jokseenkin hyvin yksiin sittemmin kutsuntatarkastuksessa muodostuneen käsityksen kanssa.

Varsinaisissa kutsunnoissa karsiutuvat Pliktverketin viestintäyksikön mukaan joukosta myös ne, jotka mahdollisesti ovat yliarvioineet kykynsä ja ominaisuutensa kyselyyn vastatessaan. Kutsunnoissa käytetään yhä nykyisiä menetelmiä eli testejä, terveystarkastusta sekä keskustelua psykologin ja kutsuntaviranomaisen kanssa.

Uudella karsintamenetelmällään Pliktverket aikoo säästää vuodessa noin sata miljoonaa kruunua eli runsaat 11,1 miljoonaa euroa.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan

27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.

.