Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pääpaino kokonaisten kappaleiden lataamisessa

Saunalahti myy musikkia myös muiden operaattoreiden asiakkaille

14.12.2006 14:23 Saunalahti avaa matkapuhelinkäyttäjille suunnatun musiikkiverkkokaupan, Saunalahti MusaKaupan.

MusaKaupassa Saunalahti tarjoaa alkuvaiheessa omille asiakkailleen suoraan puhelimeen ladattavaa musiikkia, soittoääniä ja taustakuvia. Ensi vuoden aikana MusaKauppa avataan myös muiden operaattoreiden asiakkaille.

Saunalahden mukaan MusaKaupan pääpaino on kokonaisten musiikkikappaleiden lataamisessa suoraan matkapuhelimeen. Asiakas saa ostamastaan musiikista halutessaan ilman lisähintaa kopion myös tietokoneeseensa, josta sen voi vielä siirtää esimerkiksi mp3-soittimeen.

MusaKaupassa on edustettuina "kaikkien merkittävien levy-yhtiöiden materiaalin" lisäksi pieniä suomalaisia levy-yhtiöitä.

Kokonaiset kappaleet maksavat palvelussa aluksi 0,99 - 1,59 euroa, jonka lisäksi ei veloiteta mitään datasiirto- tai muita maksuja.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.