Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lukuisia hankkeita vireillä

Nasa pyrkii Googlen avulla virtuaalisesti Marsiin

19.12.2006 16:17 Nasa Ames Research Center ja Google virallistivat maanantaina kaavailemansa yhteistyön, joka käsittää laajalti erilaisia hankkeita. New York Timesin mukaan luvassa saattaa olla esimerkiksi virtuaalisia ylilentoja Marsissa ja Kuussa.

Muut aloitteet voivat puolestaan tuoda esimerkiksi Nasan valtavaa avaruus- ja säädataa laajasti saataville internetiin.

Jonain päivänä yhteistyö antaa ihmisille kenties mahdollisuuden tuntea astronautin askeleen rasahdukset tämän kävellessä Kuun tai jopa Marsin pinnalla, Ames Research Centerin edustaja kuvaili.

Space Act Agreementin allekirjoittaminen virallisti aiotun yhteistyön, josta osapuolet kertoivat syksyllä 2005. Google ja Nasa eivät kuitenkaan vieläkään kerro mahdollisista yhteishankkeista yksityiskohtia.

On kuitenkin mahdollista, että yhteispeli synnyttää kuluttajille Google Earthin tapaisia sovelluksia, jotka kattavat Kuun ja muita taivaankappaleita. Google Earth -ohjelmisto tarjoaa 3d-näkymän Maasta, ja näkymää voi zoomata lähemmäs yksityiskohtien tarkastelemiseksi.

Nykyisin Google tarjoaa rajoitetusti kaksiulotteisia näkymiä Kuusta ja Marsista.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.