Kasettimaksu muuttui digitaaliseksi

Tallennusmaksu koskee muun muassa kiinteällä muistilla varustettuja digitaalisia audio- ja videotallentimia sekä digisovittimia.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
21.12.2006 09:45 Opetusministeriö on päättänyt tekijänoikeuslaissa säädetyn yksityisen kopioinnin hyvitysmaksusta vuodelle 2007. Ministeriön mukaan maksun soveltamisalaa ei laajennettu.
Tallennusajan sijasta maksun määrittelyssä siirrytään digitaalisten tallennusalustojen osalta tallennuskapasiteetin mukaan määräytyvään maksuun. Maksun porrastamisella pyritään entistä suurempaan selkeyteen.
Hyvitysmaksun piiriin kuuluvat analogiset ääni- ja kuvanauhat sekä digitaaliset tallennusalustat kuten cd-, dvd- ja minidisc-levyt. Maksu koskee myös kiinteällä muistilla varustettuja digitaalisia audio- ja videotallentimia sekä digisovittimia.
Maksun ulkopuolelle jäävät muun muassa matkapuhelimet ja tietokoneet. Tekijänoikeusjärjestöt ovat vaatineet musiikkikännyköille samanlaisia hyvitysmaksuja kuin mp3-soittimille.
Laskua ja nousua maksuissa
Myydyimpien cd- ja dvd-tallennusalustojen maksut pysyvät ennallaan. Digitaalisten audio- ja videotallentimien maksun porrastuksessa on otettu huomioon tallennuskapasiteettien kasvu. Useiden tallentimien maksu pienenee, ministeriö mainitsee.
Suurimpien eli yli 150 gigatavun muistilla varustettujen tallennuslaitteiden maksu nousee viidestätoista eurosta kahdeksaantoista euroon.
Maksun maksamisesta ovat vastuussa tallennusalustojen valmistajat ja maahantuojat sekä toissijaisesti jälleenmyyjät.
Hyvitysmaksun tarkoituksena on laajamittaisen yksityisen kopioinnin korvaaminen tekijänoikeuksien haltijoille.
Hyvitysmaksun periväksi järjestöksi opetusministeriö on hyväksynyt Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry:n. Hyväksyminen on voimassa vuoden 2011 loppuun. Teosto on hoitanut maksun perintää ja hallinnointia yhtäjaksoisesti vuodesta 1984 lähtien.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Microsoft viettää aukkopeijaisia tiistaina
09.02.2007 Microsoft ilmoittaa julkaisevansa ensi tiistaina peräti kaksitoista tietoturvatiedotetta, jotka paikkaavat useita kriittisiä haavoittuvuuksia muun muassa Windowsista, Officesta ja myös Microsoftin tietoturvasoftasta.
Kolme vuotta sitten
Phishing-konnat huijaavat verohelpotusten avulla Yhdysvalloissa
09.02.2009 Huijarit lähettävät Yhdysvaltain veroviraston nimissä viestejä, joilla tarjotaan verohelpotuksia. Viesteillä yritetään kalastella henkilökohtaisia tietoja.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Finnair suunnittelee yhteisyritystä 10:05
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- Kreikassa vielä kiistaa eläkkeistä – neuvottelut jatkuvat 08:34
- Stockmann myynti kasvoi Venäjällä – tulos parani 08:49
- Danske Bankin Ilkka Hallavo jättää tehtävänsä 11:08
- Louis Vuitton -kondomeja myydään 68 dollarin hintaan 11:44
- IS: Huijaus Otto-automaateilla – tässä oikea ja väärä automaatti 11:00
- » Taloussanomat.fi
-
117 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, Ei käyttöjärjestelmää), keskusyksikkö
-
96 e
Asus EeeTop PC ET2400INT-B013E (Core i5-650, 4 GB, 1 TB, 23,6, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
52 e
Fujitsu Esprimo Q1510-Q02 (Core i3-350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
50 e
Asus CG8350 (Core i7-2600, 12 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö












