Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
YouTube kasvatti suosiotaan eniten

Google kiilasi Yahoon ohi

Googlen Suomen-toimitusjohtaja Petri Kokko.
Kuva: Marja Airio/Lehtikuva

23.12.2006 08:15 Google nousi tuoreen tilaston mukaan marraskuussa Yahoon ohi toiseksi suosituimmaksi web-sivustoksi. Microsoft piti kiinni ykköstilastaan. Vahvin kasvaja oli kuitenkin Googlen omistama YouTube, ja myös Wikipedian kasvu oli rivakkaa.

Webiä selasi maailmassa viime kuussa kaikkiaan 736 miljoonaa ihmistä. Heistä 501,7 miljoonaa kävi Microsoftin sivustolla, selviää ComScoren tilastoista uutistoimisto AFP:n mukaan. Microsoftin kävijämäärä kasvoi kolme prosenttia. 

Google ohitti Yahoon niukasti: Googlen sivustolla kävi 475,5 miljoonaa ja Yahoon sivuilla 475,2 miljoonaa surfaajaa. Googlen kasvuprosentiksi tuli yhdeksän ja Yahoon viisi. 

Googlen omistama videonjakelupalvelu YouTube oli ComScore Media Metrix -tilaston mukaan kymmenenneksi suosituin web-sivusto. Sen kävijämäärä kasvoi vuodentakaiseen verrattuna 30-kertaiseksi 107,9 miljoonaan. YouTuben lukua ei sisällytetty Googlen kävijämäärään. 

Neljänneksi sijoittui EBay. Sen kävijämäärä laski prosentin 250,8 miljoonaan. Viides oli Time Warner, jonka kävijämäärä putosi niin ikään prosentin - 222,1 miljoonaan. 

Kuudenneksi tulleen internet-tietosanakirja Wikipedian kävijämäärä puolestaan yli tuplautui 171,9 miljoonaan. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kommentit (7)

Huono 0
Google nousi tuoreen tilaston mukaan marraskuussa Yahoon ohi toiseksi suosituimmaksi web-sivustoksi. Microsoft piti kiinni ykköstilastaan. Vahvin kasvaja oli kuitenkin Googlen omistama YouTube, ja myös Wikipedian kasvu oli rivakkaa.
Taloussanomat
Huono 0
Varmasti aika monella on MSN Messenger tai jokin muu MS:n viestittimistä,
jotka oletuksena laittavat MSN-sivuston aukeamaan käyttäjälle aina kun kirjautuu meseen.

Eiköhän tässä ole syy MS:n "suosioon", vaikka käyttäjät sitten oikeasti käyttäisivätkin jotain muuta sivustoa pääasiassa. Ainakin puolisollani homma
menee juuri näin...

nimimerkki "Tilastot valehtelevat"
Huono 0
Eikähän MS:n suosion syy ole se että MS:n viestittimet oletuksena avaavat MSN etusivun, eivätkä kaikki käyttäjäparat osaa oletusta muuttaa...

nimimerkki "Tilastot valehtelevat"
Huono 0
Eiväthän tilastot mitään valehtele 501,7 miljoonaa ihmistä on käynyt MSN:n sivustolla. Piste.
Huono 0
Microsoft voi olla "suosittu", mutta ei oikeasti käytetty.
Tilastot on huijauksen kehittynein muoto.
Kyllähän Soneran sivustollakin suuri(n) osa kävijöistä käy siksi, että on oletuksena...
Huono 0
Jos käyttäjiltä kysytään mitä sivustoja he käyttävät eli minne he menevät omasta tahdostaan, niin MSN tippuu aika alas. Google on kyllä sillä listalla varmasti korkealla ja mediasaitit.
Huono 0
Nii-in, juuri kukaan ei käytä Hotmailia tai Messengeria. Myös MSN:n hakupalvelut ja uutiset ovat täysin käyttämättömiä.

Muistaakseni MSN on niin kvalitatiivisesti kuin kvantitatiivisestikin korkealla kaikissa länsimaissa. Ei se ole mikään yrityksen keplottelu vaan ihmiset aidosti käyttävät sitä. Aivan kuten he käyttävät Yahoota, Googlea tai Amazonia. Ei se sen ihmeellisempää ole.

Isot sivustot lisäävät palveluihinsa tuotteita kuten sähköposti ja kalenteri joilla ei ole mitään tekemistä itse ydinpalvelun kanssa lisätäkseen kävijämääriä ja ilmoitustuottoja. On aivan turha yrittää määritellä mikä käyttö on "oikeaa" ja mikä "väärää". Tällä ei ole mitään merkitystä eikä se vaikuta mihinkään.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Google varmuuskopioi puhelimen tiedot

10.02.2009 Google julkaisi beta-version Sync-palvelusta, joka pitää puhelimen ja Gmailin yhteystiedot ajan tasalla.

.