Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Patenttihakemukset kohahduttivat

Microsoft liennyttää pelkoa rss-tekniikan omimisesta

Tämä on DeskShare-yhtiön esitys rss:n toiminnasta.

28.12.2006 11:20 Microsoft on aiheuttanut kohun rss-piireissä haettuaan teknologiaan liittyviä patentteja. Nyt yhtiö yrittää rauhoitella rss:n käyttäjiä kertomalla tarkemmin aikeistaan.

Rss (really simple syndication) on menetelmä, jolla käyttäjille voidaan ilmoittaa esimerkiksi suosikkiverkkosivujen uudesta sisällöstä. Microsoft vakuuttaa, ettei se hae kaikkia tekniikkaan liittyviä oikeuksia.

Microsoftin rss-ohjelmajohtaja Sean Lyndersay korostaa AP:n mukaan, että hänen yhtiönsä hakee vain patentteja, jotka liittyvät tiettyihin menetelmiin rss-loppukäyttäjän ja -kehittäjän käyttökokemuksen parantamiseksi. Koko teknologiaa ei Lyndersayn mukaan olla hamuamassa.

Yhdysvaltain patenttiviraston päätöksiä odottavat hakemukset ovat saaneet johtavan rss-kehittäjän Dave Winerin epäilemään, että lopulta Microsoft saattaa laskuttaa teknologian käyttäjiä. Lyndersayn mukaan epäilys on kaukana todellisuudesta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Otakantaa vaalijärjestelmän uudistamisesitykseen

19.05.2008 Valtionhallinnon otakantaa.fi -keskustelufoorumilla on tänään avattu keskustelu valmisteilla olevasta eduskuntavaalien vaalijärjestelmän muutoksesta. Keskustelua kommentoi muutosta valmistelleen toimikunnan puheenjohtaja Lauri Tarasti.


Kolme vuotta sitten

Soneran pääluottamusmies: Suomalaisia syrjitään

19.05.2010 TeliaSoneran suomalaisia työntekijöitä kiukuttaa yhtiön suunnitelma siirtää tukitoiminnot Suomesta Ruotsiin. Pääluottamusmiestä harmittavat jatkuvat yt-neuvottelut Suomen talousyksikössä.

.