Lisää tuotantoaan rutkasti
Sharp hamuaa takaisin lcd-televisioiden kuninkaaksi
14.1.2007 07:34 Sharp kiihdyttää lcd-televisioiden tuotantoa rakentamalla uuden tehtaan Meksikoon ja uuden tuotantolinjan yhtiön kotimaahan Japaniin sekä lisäämällä lcd-tuotantoa muuallakin. Tuotannon lisäämisellä Sharp yrittää riistää lcd-markkinajohtajan valtikan takaisin itselleen.
Uusi tehdas rakennetaan Baja Californiaan, missä Sharpilla on jo lcd-moduulitehdas. Uuden tehtaan on määrä aloittaa toimintansa heinäkuussa, ja se tuottaa alkuun 200 000 televisiota kuukaudessa.
Sharpin johtaja Katsuhiko Machida kertoi uutistoimisto AP:n mukaan Tokiossa, että 66 miljoonaa dollaria maksava Meksikon-tehdas parantaa merkittävästi Sharpin mahdollisuuksia tyydyttää Yhdysvaltain-markkinoiden tarpeita.
Sharp myös kolminkertaistaa Puolan-tehtaansa kuukausittaisen tuotannon 300 000 lcd-televisioon tämän vuoden loppuun mennessä ja Japanin Kameyamassa sijaitsevan tehtaansa suurten lcd-paneelien tuotannon 90 000:een ensi vuoden loppuun mennessä.
Machuda toivoo, että investointien avulla yhtiö pystyy lisäämään aggressiivisuuttaan maailmanmarkkinoilla.
Panostusta suuriin televisioihin
Sharp pyrkiikin tehtailemaan yhä enemmän suuria, myyntihinnaltaan kalliimpia lcd-televisioita, koska pienempien hinnat ovat pudonneet, mikä on puolestaan syönyt katteita.
Yhtiön tavoitteena on kasvattaa 40-tuumaisten ja sitä suurempien lcd-televisioiden osuus lcd-myynnistään 40 prosenttiin huhtikuussa alkavan ensi tilikauden aikana. Kuluvalla tilikaudella suurten osuus on noin 12 prosenttia.
Kaikenkokoisten lcd-televisioiden ensi tilikauden myyntitavoitteekseen yhtiö on asettanut yhdeksän miljoonaa televisioita, mikä tarkoittaisi myyntiin 50 prosentin kasvua.
Sharp toivoo suurten lcd-televisioiden tehtailun myös parantavan yhtiön asemia taistelussa esimerkiksi plasmatelevisioiden markkinajohtajaa, Panasonic-tuotteista tunnettua Matsushitaa vastaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 18.3. Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui 15:14
- Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta 15:03
- Venäläinen rickroll leviää maailmalla 12:38
- Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia 09:23
- Amiraali Kirk kokoaa tekijöitä scifi-hankkeisiin 12:12
- Spotifyn startti kompuroi Yhdysvalloissa 10:39
- Jaana Pelkonen juontaa peligaalaa 09:35
- Microsoft tarjosi maistiaisia mobiili-Windowsista 14:40
- Lisää
Hintalaskijat








